On asioita, jotka eivät mahdu tai sovi bujooni, en voi tehdä sinne kaikkia muistiinpanoja, mitä kirjoitan, voin opiskella huvikseni jonkun kirjan ja tehdä siitä kymmeniä sivuja muistiinpanoja, olen henkilö, joka muistaa sen mitä kirjoittaa, siinä yhdistyy aivojen työ silmien ja käden liikkeeseen hyvällä tavalla, siis silloin pitää kirjoittaa kynällä.

Nyt yhdistän muistiinpanoni bujoon sillä tavalla, että teen kullekin kirjalle lyhenteen ja merkitsen sen bujoon, kun olen tehnyt muistiinpanoja kyseiseen kirjaan.

IMG_1959%20%282%29.jpg

 

Vanhin näistä nyt käytössä olevista kirjoita on elokuvakirja (lyhenne EK). Se on yli 10 vuotta vanha. Kirjoitan sinne muistiin mielipidettäni elokuvista, katson vain kotimaisia nykyelokuvia. Yritän käydä katsomassa elokuvateatterissa mahdollisimman monta uutta kotimaista elokuvaa vuodessa, mutta en onnistu kaikkia käymään, katson ne sitten telkkarista, mitään maksukanavia en käytä. Joukossa on muutamia, joita en halua nähdä tosite ja sitten muutamia, joita katson uudelleen ja uudelleen. Yleensä tunnen itseni tyhmäksi toisella kerralla, kun huomaan, että miten paljon on jäänyt näkemättä ja hoksaamatta ensimmäisellä kerralla.

Ruokakirja on vähän sekavasisältöinen (lyhenne PM, eli kirjan kansi on puna-musta) Kuvassa alin. Tämäkin on monta vuotta vanha. Alkuun keräsin sinne ruokaohjeita ja kerään vieläkin, mutta nyt siellä on listoja siitä mitä on syöty ja muitakin listoja ja viimeisin tapa käyttää tätä kirjaa on se, että kirjoitan sinne kunkin ohjeen kohdalle ruokamuistoja.

Kasvimuistiinpanoni ei mahdu bujoon, sitä varten on kasvikirja (lyhenne KK). Kuvassa se missä on kullanväriset kierteet. Aikaisemmin olen kirjoittanut koneelle, mutta vuosi sitten ostin halvan kierrevihon, jossa on nyt sitten vuoden verran havaintoja ja hommia. Tuo toimii paremmin kuin Word-asiakirja, koska voin ottaa vihon huoletta taskuuni ja liimailla siihen nimilappuja ja kaikkea. En aijo kirjoittaa noita tietoja muualle. Kirjoitan siihen bujon tyyliin to-do listoja ja käytän bujon merkkejä tehtäville: tehty, siirretty, todettu tarpeettomaksi. Samassa vihossa on sekä pihan kasvit että huonekasvit, mutta ei tällä hetkellä havaintoja luonnonkasveista.

Sanakirjaan kerään murresanoja, riimisanoja, hauskoja sanoja, kekseliäitä sanoja ja pieniä lauseita ja kaikkee (lyhenne SK) Pääasiassa suomenkielisiä, sillä en juuri muita kieliä käytä. Sanakirjakin on ollut jo muutaman vuoden käytössä.

Kirja, johon kerään hengellistä asiaa sai nyt nimekseen rukouskirja (lyhenne RK). Tuo on uusi kirja, ennen mulla on ollut hengellisiä muistiinpanoja muistikirjoissa, mutta nyt kirjoitan tuohon yhtenäisesti. Siihen siirtyi myös bujosta kiitollisuus ja rukous otsikot, koska niihin tuli joskus bujoa ajatellen turhan paljon tekstiä ja monisanaista selitystä, joka ei oikein sovi bujon olemukseen.

Sitten minulla on pieni muistikirja (lyhenne MK), joka kulkee aina mukana. Se ei ole kuvassa, koska oli laukussani. Tietyissä tilanteissa myös allakka on mukana. Muistikirjan käytöllä ei ole mitään rajoja. Sieltä siirrän kaiken tarpeellisen mahdollisimman pian, viimeistään kuun vaiheessa, muualle. Sinne voi jäädä paljonkin asiaa, joka saa jäädä sinne.

Iso muistikirja pysyy pöydällä. Kuvassa ylin, siinä on mustat kierteet. Nykyiseen olen kirjoittanut tietokoneeni kovalevyn sisällöstä. Miksi se on niin sekaisin ja asiakirjat nimetty niin, ettei niitä onnistu etsimään. Sitten on kirjoitettuna parin fiktio tarinan luonnokset ja muistiinpanoja, kun opiskelin bujoilua. Seuraavaksi voin kirjoittaa ihan mitä vaan. (lyhenne IK)

Projektikirja (lyhenne PK) on aivan uusi keksintöni. Siihen teen listoja, jotka ovat niin pitkäaikaisia, etten niitä joka bujoon kirjoita uudelleen: osoitteita, listoja kirjoista, joita voisi lukea ja sellaisia asioita, mutta ne ovat aikaisempiin kirjoihin kuulumattomia.

*

Siinä on bujojen ja allakan lisäksi kahdeksan kirjaa, voi tuntua monimutkaiselta, mutta noista on aivan uusi vain projektikirja. Harrastan muisteluitten kirjoittamista ja ne on aivan sekaisin kovalevyllä. Kun tulee syksy ja alkaa räntäsateet, pitäisi keksiä jokin järkevä keino niiden järjestämiseen. Apuna käytän ison muistikirjan tietoja koneeni sisällöstä, kertoohan kone itsekin sen, mutta muistikirjaan voin taas käyttää bujon merkkejä asiakirjojen edessä. Toivottavasti saan niitä jo ennen joulua järjestykseen. Aivan sama juttu on fiktiokirjoittelun kanssa, olis jonkin verran juttuja, osa niistä kuuluisi täällä olevaan jatkokertomukseen, pitää miettiä, että jos tekisi sille aivan oman blogin, niin ei olisi täällä kaiken sekalaisen materiaalin joukossa. Katsotaan.

Muualla mulla on kasattuna muutamista asioista materiaalia enempi tai vähempi järjestyksessä: on mun kirkkobongaus materiaalia joukossa Suomen kartta, on sukulaisten tekemiä sukuselvityksiä ja muutama laatikollinen omia vanhoja päiväkirjoja ja muistikirjoja. Olen harrastanut vuoden tai kaksi sekalaista taiteilua, mixed media tyyliin tai ilman mitään tyyliä, ne ohjeet ja ideat pitäisi kerätä myös yhteen paikkaan, ehkä mahtuisivat projektikirjaan.

 

SE