bmh030-normal.jpg

Ensimmäinen idea toteutettu! Se oli kysymys miltä näyttää ja saako ollenkaan selvää, jos skannaan luonnoslehtiön sivun ja liitän blogiin. Saahan siitä selvän, jos yleensä mun kynäkirjoituksesta voi saada selvää. Tuo on söherrystä, tein sen täydellisessä lähtövalmiudessa, ulkovaatteet päällä, saappaat jalassa, käsineet kädessä ja traktori käynnissä ikkunan alla, lehtiö oli polvien päällä. Kynäkirjoituksen lukemista helpottaa pajon, jos muistaa mitä kirjoitti.

Olen kerännyt ja lajitellut paljon aineistoa. Muutto pakottaa lajittelemaan ja käymään kaiken läpi, paitsi kovalevyä, koko pöntön voi viedä katsomatta mitä se sisältää. On sellainen käsitys, että konkreettinen tavara kasaantuu ja menee epäjärjestykseen, mutta digiaineisto pysyy järjestyksessä, huh, kai sitä olisi helppo hallita, jos olisi alusta asti nimennyt aineitot, jutut ja kuvat, jotenkin järkevästi. Minua kuvaa peremmin luova hulluus kuin järjestelmällisyys.

Nyt pitäisi päästä tuohon kokoamisen vaiheeseen ja teemana olisi tuo ensimmäisenä mainitsemani: muistelmat. Minulla on sellainen mielentila, että haluan kirjoittaa muistoja vuosien varrelta ihan omasta subjektiivisesta näkökulmasta, koska tässä puolentoista vuoden ajan ollaan siskon kanssa vatkattu nuoruutemme asioita ja me ollaan koettu asiat aika eri tavalla ja muistetaan eri asioita. Oikeastaa mitään ristiriitaisia muistikuvia meillä ei ole. Nyt tuo yhteinen muistelu on siinä muodossa ohi millaisena se pöyri keväästä 2012 asti. Sisko sen aloitti ja nyt hän halusi sen lopettaa, meistä ei tullut ystäviä (haaveilin sellaisesta vuosi sitten), mutta meistä ei tullut vihamiehiäkään, ollaan vaan sillai viileesti, kuin ennenkin, eikä taideta paljoa ajatuksia vaihtaa, nekin vähät aika kevyitä, pinnallisia. Mutta sain tämän jakson aikana paljon tietoa, vaikka arvoituksen ydin on edelleen salaisuus, josta en tiedä, sitä kierrän kuin kissa kuumaa puuroa. Sain tietoa siskoni perheestä ja muusta suvustani, mutta kaikista eniten itsestäni ja opein näkemään vähän muidenkin näkökulmasta, toivon, että se oli rakentavaa ja terapeuttista, vaikka vielä jäi asioita hampaan koloon.

Tässä projektissa en paljon uusia tekniikoita tarvitse, vanhojen kuvien ja asiakirjojen selailu herättää muistot, sitten vaan kirjoitan rehellisesti sen mitä minä muistan, miten muistan kokeneeni. Opettelen vetämään selvän rajan omien muistikuvieni ja muiden puheiden tai juorujen välille. Ja omassa päässäni pidän totuuteni eri osastossa haaveiden, toteutumattomien haaveiden ja fantasioiden kanssa niin, että itse tiedän miten asiat ovat, vaikka kukaan muu ei tietäisikään.