Listaan ideoitani vihkoihin ja kirjoitan ajatuksiani muistikirjaani, kirjoitan mitä mieleen tulee vailla tiukkaa kontrollia, kunhan puran pääni sisältöä, yritän olla vapaa säänöistä ja tavoista, yritän olla avoin uudelle ja erilaiselle, yritän käyttää mielikuvitustani ja havainnoida ympäristöäni. Yritän ottaa selvää juuristani, saamastani henkisestä perinnöstä ja moraalisesta kivijalastani, jonka päällä seison. Minun pitää kehittää yhteistyökykyjäni muiden ihmisten kanssa, olen vähän yksinyrittäjä ja vetäytyvä tyyppi. En saa antaa muiden määritellä päämääriäni ja tapojani pyrkiä tekemään hommat valmiiksi, yleensä minun pitäisi pyrkiä saamaan valmista.

Kaikki hulluimmatkin ideat pitäisi kirjata muistikirjaan, pyrkimättä täydellisyyteen, vaan vapaasti heittämällä ideoita näkyville, sääntöjä rikkoen, riskejä ottaen, rohkeasti pelkäämättä, avoimin mielin uusia asioita tarkastellen harjoitella uutta ja uupumatta harjoitella sitä minkä päätän oppia. Uutta näkee menemällä paikkoihin joissa ei ole ennen käynyt, oli paikka sitten lähellä tai kaukana, lähellä on paljon kokemisen ja näkemisen arvoisia paikkoja, jospa menisin vaikka kirjastossa osastolle jossa en yleensä viihdy, jospa kuuntelisin musiikkia jota en yleensä kuuntele.

En saa pakottaa itseäni sellaiseen mikä ei tunnut kivalle. Pitää olla hauskaa, ainakin joskus. Jotta kiinnostuksen kohteeni eivät leviä liian laajalle, minun pitää rajata aiheeni, määritellä työtapani, päättä materiaalini, tietää mitä osaan ja mitä jaksan opetella. Jos kokonaisuus vaatii, minulla pitää olla rohkeutta jättää jokin kiinnostukseni täysin pois elämästäni, varsinkin jos uusi vielä kiinnostavampi vie mielenkiintoni. Mielessäni pitää säilyä aimo annos realismia ja mahdottomat haaveet pitää pitää omassa osastossaan elämässäni. Minun pitää ottaa saamani palaute rakentavasti, eikä tuittuilla takaisin, ja tietää taitoni, vahvuuteni, kehittymisen mahdollisuuteni. Minun pitää arvostaa kykyjäni ja persoonaani. Minun on lopetettava itseni kiusaaminen ja vikojeni etsiminen.

Minun pitää olla selvillä omista voimavaroistani ja jakaa ne oikein, niin, että mikään välttämätön asia ei jää unohduksiin ja ohjat pysyvät tiukasti omissa käsissäni, kukaan ihminen tai mikään muoti-ilmiö ei saa viedä minua minne haluaa, vaan minä itse päätän suuntani ja vastaan sen seurauksista.

Luovissa pakoissa ja mielenkiintoisten ihmisten seurassa saisin uutta näkökulmaa ja villejä ideoita, joten niitä minun kannattaa suosia elämässäni. Kuitenkin kaikki toiminta vaatii taukoja ja lepoa, päiviini pitää saada vaihtelua ja virkistystä, täydellistä hiljaisuutta, rauhaa ja rukousta.

 

SE