Epistä

Elämä ei ole oikeudenmukainen, juuri silloin, kun tyypin pitäisi olla viimisen päälle hyvässä timmissä, kauan odotetussa koetuksessa, joka toistuu vain kerran tai kaksi vuodessa, niin tyyppiin iskeekin juuri silloin flunssa oikein kuumeen kanssa, lima nousee ihan keuhkoista asti. Toin sille neliapilan, mutta se ei syönyt sitä, juo vain puolukkamehua, sitä on nyt, ja napsii buranoita sekaan. Toivon sille parasta, voisin vaikka rukoilla onnistumista, mutta mikä minä olen mitään vaatimaan Jumalata, Hän tekee juuri niin kuin parhaaksi näkee, mutta luulisin Hänenkin haluavan jonkinlaista oikeudenmukaisuutta, toisella onnistuu aina kaikki rennolla asenteella, toisella ei koskaan mikään yrittämälläkään, mutta sellaista elämä yleensä on, hankaluudet kasaantuu yksille ja samoille ihmisille ja toiset menee onnellista pintaliitoa syntymästä kuolemaan, tai toisaalta toiset vaan tuovat vaikeutensa esille, vinkuvat ja valittavat ja toiset kantavat kuormansa hiljaa valittamatta jopa salaten vaikeutensa, jotkut vaikeudet on helpompi salata kuin toiset. Joskus menee sillai huonosti elämä, että se näkyy ulospäin hyvin, ei voi mitään. Eihän salailulla mitään voita tai mitenkään itseään säästä, mutta muiden silmissä vaan elämä voi näyttää paremmalta kuin se todellisuudessa on.

Jos minulta on salattu asioita, jos on puhuttu puolitotuuksia, niin pitääkö minun tehdä edelleen samoin. Jos hankalien asioiden salailu ei olekaan petosta tai pimittämuistä, vaan sitä että säästetään muita ihmisiä harmilta, ressiltä ja murheelta. Jos jaan hankaluuteni, pieneneekö ja keveneekö se, vai paisuuko hankaluus todellisuutta suurmmaksi mennessään suusta suuhun läpi kylän ja suvun. Häpeäni paisuu. Onko kuitenkin parasta, että murehdin itse murheeni ja kannan kuormani, jaksanhan tehdä sen ihan itse ja yksin, jaksanko, tässäkö on se tilanne, että pitäisi olla vaikka vain yksi luotettava ystävä, minulla on vain mies, hän on puoliso tavallaan ystäväkin, mutta puoliso ja ystävä ovat eri asia.

Mitä tulee puolisoon, kaiken sähellyksen, hankaluuden ja epätietoisuuden keskellä meillä parina menee aika hyvin, vaikka on sellaisia pikku kiukun puuskia, niin ne menee nyt minullakin melkein samaan tahtiin ohi kuin miehelläkin, pitää vaan jo 31 vuoden kokemuksella oppia, että mun miehen elämään kuuluu minuutti-viha ja sekunti-suuttumus, itselläni kun ilman harjoittelua tahtoo rauhottuminen ja unohtaminen kestää tunteja, jopa päiviä, sellainen on vain ajan hukkaa, kannattaa olla lyhyt muisti muutamissa asioissa. Miehellä on kyllä lyhyt miusti siinäkin mielessä, että hän jauhaa edelleen niitä samoja sisarustensa sanomia sanoja, nekin voisi jo unohtaa, sillä minä osaan ne jo ulkoa, kenellä nyt sitten on lyhyt muisti, kenellä pitkä.

Tiedossa työntäyteinen viikko. Mun harrastustoimintaani haittaa se, että mun tavaroista on suuri osa jo Rajalassa, ja itse olen harvoin siellä, siksi tulle katsottua tavallista enemmän telkkaria, kun on vain telkkari täällä, jospa pystyisin vielä ennen juhannusta viettämään pari-kolme päivää rauhassa Rajalassa, niin saisin siellä tavaroitani vähän järjestykseen ja purettua pois laatikoista, siellä asunnossa on sisällä todella vähän säilytystilaa, pitää tuunata (DIY) jostain laatikoista systeemi jatkuvasti tarvitsemilleni tavaroille ja vaatteille ja sitten kiikuttaa kaikki muu tavara, jonka voi säilyttää ulkoilmassa, aittaan.

Pitää aloittaa määrätietoinen tavaran vähentäminen ja laittaa päälle tavaran ostokielto. Vaikka vähän tekee mieli jotakin uutta, siellä on huonekalut suurelta osata muiden vanhoja: lasten, sisarusten tai entisten omistajien. Nyt muutossa tajusin miten vähän olen ostanut huonekaluja, on vain 1990-luvulta Vitriini hyllyt ja 1980-luvulta puusohva, eikö todellakaan muuta sellaista, jonka olisin itse valinnut, ruokapöytä ja penkit on vielä täällä. Vähän rupes tekeen mieli jotakin uutta - ei nyt - ainakin pitää saada romut järjestykseen ensin, saanko luvata sitten itselleni palkaksijonkin uuden esieen, sillä ehdolla, että samalla häviten jotakin sen uuden tieltä.

Rajalassa kukki keltainen iiris, se on ruukussa, edelleen!