Olen syksyihminen, nautin valtavasti syksyn väreistä. Alkuviikolla oltiin Pojan tontilla räjäytystöissä, siis miehet teki töitä ja minä ihailin syksyistä maisemaa. Parasta nyt on pihlajat mahtavine marjalasteineen, keltaista väriä löytyy sekä puista että maasta. Nyt tajuaa miten pitkä Suomi on yksi FB-kavereistani kiskoo kuvassa traktorilla heinäpaalikuormaa lumihangessa ja toinen kerää loistavan keltaisia kantarellejä, kolmannella on sitten jäisiä suppilovahveroita. Mulla on nyt sisällä ne kasvit, jotka sisään tulevat talveksi, ehkä tuulikaapista pitää viedä joku pelakuu kellariin ja jos tulee kovia pakkasiua niin jotakin pitää saada sisään, mutta ne kasvit jotka ovat menossa kellariin ovat verannalla, toivottavasti selviävät huomisesta pakkasesta, kellaria pitää vielä järjestellä ja siivota, juurekset ja perunat ovat menossa kans kellariin, ne ovat portaikossa, toivottavasti en kompastele. Ihmissuhteissa ja toisten ymmärtämisessä kompastelen jatkuvasti.

Äiti sanoi, että ei voisi asua vuokra-aunnossa, koska hänellä ei ole siihen varaa, eläke on vain 700€ nettona ja vuokra voi olla jopa 300€. Sanoin hänelle, että eikö hän voi käyttää säästöjään, jos kuukauden menot menee yli eläkkeen. Äiti oli ihan kauhistuneen näköinen ja sanoi, ettei rahoja sillai voi käyttää, eihän sitä tiedä milloin ne loppuu. Sanoin, että aikooko hän elää montakin sataa vuotta, äiti on nyt 88 vee ja asuu syytinkiläisenä, eli talon isäntä maksaa hänen asumiskulunsa, sähkön ja lämmön mukaanlukien. Onko tuollaisen äitini ajattelun takana pelkkä nuukuus, saituus, vai luottamuspula, hän ei luota jälkeläisiinsä, ei yhteiskuntaan, hän luottaa vain siihen summaan rahaa, joka lepää hänen tilillään. Ikävää, että ihmisellä on rahaa, mutta pitää valittaa asunnon huonoutta, kaupassakäynnin vaikeutta ja yksipuolista ruokaa. Eikö jo tuossa iässä voisi käyttää rahaa parantaakseen arjen sujumista ja elämisen mukavuutta.

Tapasin tänään Siskon, ei paljoa puhuttu paikasta johtuen, mutta toisaalta tuntui, että Sisko ei ollut juttutuulella, ei halunnut puhua äidistä, ei omasta erostaan, paitsi, että nyt on olo vähän helpottanut, ei niin kovin ahdista olo, ja töissä ei hommat pelaa, on tekniikkaongelmia, pitää olla ylitöissä, jotta saadaan hommat valmiiksi.

Sisko oli sanonut tyttärelleen, ettei tämä saa myydä asuntoaan, siis äiti määräsi aikuista tytärtään, tyttö on jo ollut naimisissakin, eronnut ja nyt muuttaa yhteen poikakaverinsa kanssa, jonka on tuntenut 3 kk. Sisko ehdotti, että meidän vanha äiti muutaisi siihen tyttärentyttärensä asuntoon, mutta ei äiti suostu, hyvä niin. Sisko on luvannut miehensä kanssa maksaa tyttönsä asunnon yhtiövastikkeen ja sähkölaskun, tyttö on anonut pankista puoli vuotta taukoa velan lyhennykeen ja yrittää maksaa korot itse. Kai hän sitten maksaa vuokraa sille poikakaverilleen. Voi että, onpa meen suvun näköistä järjestelyä, juuri tuollaista haluan välttää viimeiseen asti, kuka maksaa mitäkin, melkoinen soppa. Päättelen, että jos ja kun siitä Siskon erosta tulee totta, Sisko muuttaa siihen tyttärensä asuntoon, minne muualle hän menisi. Miten on noin vaikeaa, kaikki (Sisko, sen mies, sen tyttö ja tytön poikakaveri) ovat tavallisessa täyspäiväisessä vakinaisessa työssä, eikö voisi tehdä pysyvämpiä ratkaisuita. Mitäpä se mulle kuuluu! Annoin tänään Siskolle meidän Tytön vanhan läppärin, kun Sisko oli kaatanut läppärinsä päälle nestettä, tarkoittanee tässä tapauksessa siideriä, ja se läppäri oli mennyt rikki, eikä Siskolla ole rahaa ostaa uutta läppäriä.

Kenellä tässä nyt sitten on murrosikä elämättä, mulla ja Siskolla, Siskon tyttärillä vai mun lapsilla, vai kaikilla yhteisesti. Siis lapsia saa auttaa, myös taloudellisesti, mutta se raha ei saa olla tapa puuttua toisen asioihin. Millaisia ratkaisuita olen sitten itse tehnyt? Tyttö ei huoli multa rahaa juuri sen tähden, että pelkää, että sitten mulla on valtaa sanoa mielipiteeni hänen valinnoistaan. Kun me ostettiin keväällä kesärenkaat hänen autoonsa, jolla me ajeltiin, niin kyllä ilmestyi heti rankaiden hinta tilille, se oli vähän hassua, kun auto oli meillä ajossa ja Tyttö polki pyörällä.

*

Tämä luonnos on lojunut täällä viikon, mutta menkööt nyt näkyville. Minä yritän päästä asioissa ja allakassa ajan tasalle. Tässä on ollut kaksi viikkoa vähän sellaisia, että on ollut vaikeuksia keskittyä mihinkään, vaikka kirjoittamaan muutamaa lausetta.