Maanantai vierähti Siskon kanssa ja lopputulos oli täydellisen ristiriitainen olo. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun sanon hänen asioistaan, että en ymmärrä mitään.

Meidän keskustelujen oppaina on ollut muutamia kirjoja. Keskustelujen ketju lähti liikkeelle keväällä 2012, kun Sisko antoi mulle tehtäviä, joita oli saanut terapeutiltaan, nyt hän ei enää käy ammattiauttajalla, mutta mun diagnoosin mukaan hän ei voi yhtään paremmin, tai jos hän voi, niin kokonaistelinne parisuhteessa ja perheessä ei ole yhtään parempi, kun pitkittyy niin mutkistuu. Mutta enhän minä voi häntä käskeä ja komentaa.

kiltit.jpgh%C3%A4pr%C3%A4.jpg

(onpa ne siinä hassusti vinksin vonksin)

Noissa kirjoissa puhutaan paljon siitä, että ongelmien syynä on jonkun henkilön alkoholismi. Me Ssikon kanssa ei lapsuudessamme tiedetty alkoholismista mitään, joku juopunut mies joskus nähtiin. Naapureiden viinan juonti oli paremminkin vitsi kuin ongelma. Mutta silti meillä oli ja on edelleen häpeää, vaiettuja asioita ja sellaista, olis kiva tietää mitä ne vaietut asiat olivat, osan tiedän jo, mutta luulen, että edelleen osa on minulta tietämättömissä. Oikeastaan lähdin kirjoittamaan Jatkokertomustani, jotta löytäisin kotini ja sukuni kateissa olevia asioita, hoksaisin kokonaisuuksia, kun pyörittelen mielessäni yksityiskohtia, paljoa en ole löytänyt, mutta pääsin yli masennuksestani.

Mitä sitten tulee kiltteyteen? Sisko luki tuon kirjan jo pari vuotta sitten, minä vasta viime viikolla ja löysin paljon tuttua. Meillä ei olla sellaisia kilttejä, että autettaisiin toisia pyyteettömästi, vaan me yritetään elää sillai, että meistä ei ole vaivaa tai haittaa muille ihmisille. Kun ei tee mitään, ei tee muita haittaavia virheitäkään. Riskin otto, yrittäjyys ja uuden kokeilu ovat todella vaikeita asioita. Myös parisuhde, se voi epäonnistua, siis vanha kunnon vanhapoika ja vanhapiika ovat hyviä ratkaisuita. Ja me ollaan tunteettomia. En muista äitini koskaan nauraneen tai itkeneen, ei itkenyt edes silloin kun isäni kuoli, vaikka olivat olleet uskollisesti naimisissa melkein 50 vuotta. Pitää olla hajuton, väritön ja mauton, se on suvun ohje. En väitä, että olen ollut täysin tuollainen läpi elämäni, mutta minussa on paljon kiltteyden ja näkymättömyyden merkkejä.
Käyn nyt tuon kirjan läpi uudelleen ja muistelen menneitä, kirjoitan muutamia asioita muistiin, jotta voidaan keskustella niistä Siskon kanssa.