Kun olin lapsi äiti puhui, että tätillään oli ollut 1940-luvulla kasvi, joka teki taimia lehtien reunoihin ja sitä kasvia sanottiin laskuvarjojääkäriksi. 1980-luvulla sain itselleni sellaisen, sen alkuperä oli kokoelmakarkulainen. Sen jälkeläisiä oli minulla 1990-luvulle asti, mutta sitten niillä alkoi mennä huonosti, lopulta minulla oli hengissä yksi, joka sekin mustui alhaalta lähtien. Otin siitä aina uuden latvapistokkaan, joka taas alkoin vähitellen mustua tyveltä, pikkutaimia se ei ollut jaksanut tehdä enää aikoihin. Se kuoli. Sitten kului kymmenkunta vuotta, kunnes näin kirpparin hyllyllä pienen taimen, jossa luki "osta ja ylläty", tunnistin sen ja ostin, siitä lähtien minulla on ollut pitsi-itulehti.

Nyt tuo iso on aika harva, eikä tuo vanha ranka koskaa kasvata uusia lehtiä, mutta se pysyy vielä itsekseen pystyssä. Helmikuun lopulla päätän mitä sille teen, otanko komean latvapistokkaan vai tuenko pitkän varren. Yleensä en pidä kasvien tukemisesta, minusta niiden on parasta pysyä ihan itse pystyssä. Eikä muuten ole mitään takuita siitä, että tuo vanha kasvi on helmikuussa hengissä, ehkä joku pikkutaimi kuitenkin.

2014_11_27_2878.jpg

Lehtiä kuivuu tässä pimeydessä jatkuvasti, mutta toivon, että latva on vihreä vielä kevätauringon alkaessa paistaa.

Olen antanut kuivien lehtien jäädä pikkutaimineen mullan pinnalle, niitä on tippunut myös tuonne muovikipon pohjalle. Niin ja rikkakasveiksi muiden kasvien ruukkuihin.

2014_11_27_2880.jpg

2014_11_27_2881.jpg

Valonpuutteessa laihaksi venynyt latva.

2014_11_27_2882.jpg

Pikkutaimien rivit ovat minusta todella kauniita, juuret ja kaikki.......


$