Kaikkia tekstejä luetaan oman mielen mukaan, myös käskyt taipuvat moneen tarkoitukseen, sellaiseenkin mihin niitä ei ole alunperin tarkoitettu. Mielestäni meen suvussa käskyt menevät suunnilleen näin:


  1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia. Tarkoittaa:

Meidän sukuun kuuluu vain hyviä ihmisiä. Pahat unohdetaan tai hiillostetaan pois, aina itsariin asti. Suku päättää kuka on hyvä ja kuka paha.


  1. Älä turhaan lausu Herran nimeä. Tarkoittaa:

Me emme kiroile, emmekä käytä rumia sanoja. Me emme mene paikkoihin, joissa voi kuulla kaksimielisiä juttuja. Emme juo viinaa, emme polta tupakkaa, emme käytä huumeita.


  1. Muista pyhittää lepopäivä. Tarkoittaa:

Kiinnitämme erityistä huomiota pappeihin ja virkamiehiin, valvomme heidän elämäänsä ja muutamia palvomme. Pohdimme kirkon luottamushenkilöiden yksityiselämää. Seuraamme seurakunnan tilaisuuksissa kävijöitä, montako missäkin on ja keitä he ovat?


  1. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Tarkoittaa:

Lapset tottelevat ja palvelevat vanhempiaan aina kuolemaan asti. Lapset kasvatetaan kovalla kädellä pysymään kotona ja pitämään suunsa kiinni. Kiltteys palkitaan.


  1. Älä tapa. Tarkoittaa:

Emme käytä fyysistä väkivaltaa pienimmässäkään muodossa. Henkisestä väkivallasta olemme tietämättömiä.


  1. Älä tee huorin. Tarkoittaa:

Vältämme viimeiseen asti kaikkea kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Suvussamme ei ole erotiikkaa. Tuomitsemme lestadiolaiset. Seksuaalisesti poikkeavia ihmisiä ei suvussamme ole.


  1. Älä varasta. Tarkoittaa:

Emme ota lainaa, emmekä ole velkaa kenellekään. Lahjatkin yritämme maksaa. Emme ota taloudellisia riskejä. Seisomme tukevasti oman pääoman päällä.


  1. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Tarkoittaa:

Välitämme juorut eteenpäin itsellemme sopivassa muodossa. On asioita, joista on parasta vaieta. Emme sano rumasti päin naamaa, muuten kritiikki on sallittua.


  1. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Tarkoittaa:

Pohdimme tarkasti naapurien autojen ja traktorien merkit, vuosimallit, hankintahinnan ja nykyarvon.


  1. Älä himoitse lähimmäisesi….Tarkoittaa:

Olemme ahkeria tekemään työtä. Mutta emme tee pimeitä hommia, kuutamo urakoita emmekä pyhätöitä. Maksamme verot joka sentistä.


Suunnilleen noin ne menenvät. Pitää varmaankin kaivaa Katekismus esiin ja tarkistaa muutamia yksityiskohtia.


$