Nyt olen päässyt kirjoittamisen alkuun, löysin kovalevyltä sellaisia tekstinpätkiä, joita en ole vielä liittänyt Jatkokertomukseen ja sellaisia, joita olen kirjoitellut muuten vaan, niistä syntyy nyt Jatkokertomukseen sitä sivuosaa, josta olen haaveillut.

Löysin laatikosta vanhan kartankin, joten voin vaivattomasti nimetä lisää Kylän asumuksia ja ihmisiä.

img192.jpg

 

Ollaan käyty pari kertaa Pojan tontilla, nopeaa toimintaa. Lauantaina 11.1 me oltiin siellä auttamassa radonsulkujen laittamisessa sokkelin päälle ja siitä viikonpäästä 16.1 sen sokkelin päällä seisoi jo Kastelli harjakorkeudessaan, nyt siellä taitaa olla jo jonkinlainen lämmitys päällä.

Esikoista ollaan kans käyty auttamassa, nytkin mun lajitoveri on siellä, ne lastaa täyden kuorman luomuviljaa lähtemään Liperin myllylle, nuppiin tulee ohraa ja kärryyn härkäpapua, toivottavasti lastaus onnistuu vaivattomasti, eilen oli pieniä vaikeuksia saada kuivurin elevaattori pyörimään, kai se on kesäkone, pelkää pakkasta. Jos ollaan tarkkoja härkäpapu ei ole vilja, se siitä.

Kekkulin synttärilahja tuli tänään postilaatikkoon, se on ifolor-kirja, toivottavasti poika pitää mummun valitsemista kuvista.

Kaikille ei kuulu hyvää, Vanhemman-miniän pappa on saattohoitovaiheessa terveyskeskuksessa ja nyt sillä on norovirus, ei olisi kaivannut mitään lisää, huonolta näyttää.

Tapasin lauantaina Siskon, hän suunnitteli kiinteistöiden ja tavaroiden jakamista, kunhan hänen miehensä saa aikaiseksi avioero-paperin. Jokainen päivä tulee sille kalliiksi, sanoi Sisko. Hän saa aikaa miettiä mistä kaikesta hänen on puolet, siis kaikeasta on hänen puolet, mutta mitä kaikkea he omistavat, ettei mikään unohdu. Muuten Sisko oli entisensä, sellainen jota en osaa ymmärtää, oli ostanut, tai siis tilannut, käsityömessuilta itselleen uniikin ihanan täysvillaisen mekon, olihan se ihana ja aivan Siskolle sopivat värit. Mutta sitten Sisko sanoi, että hän odottaa tiliä ylitöistä, jotta saisi ostettua itselleen kunnon rintsikat. Melkein sanoin, että tuon mekon hinnalla olisit saanut ainakin neljät kunnon rintsikat, ja sitäpaitsi hän ei laita sitä villamekkoa koskaan päälleen, luulen niin, se on vaan ihanan värinen ja kaunis kukkakuvio, mutta ei se sovi malliltaan Siskon päälle. Sori. Mutta en sanonut mitään.

 

$