Olen taas aloittanut ruokapäiväkirjan. Nyt en lähde ruotimaan sitä onko yleensä mielekästä kirjoittaa ylös omia syömisiä ja painon kehitystä. Tuota pohdintaa olen tehnyt salaisissa päiväkirjoissani ja julkisesti http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=11&t=68561&p=1963729#p1963729  :ssä vuosien varrella paljonkin ja joskus voin kaivaa niistä esille vanhoja tekstejäni, jos iskee sellainen fiilis. Ruokapäiväkirjaa voi pitää monenlaisissa tunnelmissa. Jos on pakkomielle laihtua ja mitään ei tapahdu, voi syntyä maailmanlopun meininki. Toisaalta voihan omia ruokia kirjoitella ylös varsin hilpeällä mielellä ja naureskella mitä kaikkea moskaa on tullut syötyä. On myös niin, että ei voi tietää missä mennään, jos ei kirjoita ylös, sillä syömisiä ei muista edes muutamaa päivää, ellei ole muistiinpanoja, ja vielä on niinkin, että punnitseminen olisi hyvä asia, arvio voi mennä kauaskin totuudesta.

Olen laihduttanut aina, siis vuodesta 1975 alkaen (olen syntynyt 1958) tai ainakin mielessä on ollut liiat läskini, pitäisi, pitäisi, pitäisi laihduttaa. Matkan varrella on tapahtunut monenlaista sekä fyysistä että psyykkistä, mutta nyt tunnen olevani aika hyvässä kunnossa, verrattuna joihinkin aikaisempiin aikoihin verrattuna . Miksi sitten on pitänyt laihtua? Ehkä syvimmät syyt ovat pikkasen arvoituksia, murrosiässä lihavana en kyennyt arvostamaan itseäni, koska en ollut mitään sellaista mitä olisi kuulunut olla, en voinut olla kaunis koska olin lihava, sen ajan muotivaatteita ei myyty lihaville. Siitä se kierre alkoi, kun en pystynyt koulutunneillakaan näyttämään taitojani tai jos olin jossakin aineessa hyvä, sen mitätöin omassa mielessäni, se ei ollut tärkeä aine. En ole koskaan saanut henkistä eroa lihavuudesta. Olenko sitten syyttänyt läskejäni kaikista ongelmistani ja vääristä valinnoistani? En kai sentään. Kun vuosituhannen vaihteessa sain laihdutettua 86 kilosta 55 kiloon, olin onnellinen muutaman viikon, mutta sitten iski päälle kova ressi, paniikki ja kiukutus, kun töissä mieni kaikki aivan päin seiniä, suuret suunnitelmat peruuntuivat ja siihen samaan syssyyn sitten hävisi syömisten kontrolli ja heti pamahti kymmenen kiloa takaisin, sitten harmitti entistä enemmän. Jälkeenpäin olen miettinyt, että olinko silloin niin tyhmä, että alitajunnassani luulin, että kaikki elämäni asiat menevät ilman harmeja, kunhan vain olen normaalipainoinen, laihuus takaa menestymisen, onnen, terveyden ja poistaa kaiken onnettomuuden elämästä.

Olen ollut yksin läskieni kanssa, ainoa henkireikä on ollut 2004 alkaen karppaus.info, muuten olen pyrkinyt olemaan hiljaa sivussa, ja nykyäänkin mitä kirjoitan, kirjoitan nimimerkillä, sillä enhän minä itse voi mitään kirjoittaa.

Tänään laitoin herkkutatti-sipuliseoksen joukkoon munaa.

2015_02_03_3217.jpg

 

$