Sisko viimeksi niin kovin kiinnitti huomiota siihen, että kiellän itseltäni  kaiken kivan. Vaikka myönsin, että hän on oikeassa, olen miettinyt nyt asiaa ja olen tullut siihen tulokseen, että Sisko tuntee minua aika huonosti, niinpä tietysti, sillä olemme olleet aika vähän tekemisissä, vaikka ollaan samassa kunnassa asuttukin, mutta ollaan oltu etäisiä toisillemme. Minusta tuntuu, että se voima, joka meitä on ajanut kauaksi toisistamme, on meidän äiti. Kummallinen kuvio, mutta äiti on kummallinen, sori vaan, mutta niin koen.

Mutta siis, jos kiellän itseltäni kivan, niin pitääkö elämässä olla jotakin erityistä kivaa, eikö ole parasta, että elämä kokonaisuudessaan on kivaa. Ja mistä Sisko tietää mikä minulle olisi kivaa, jos kiellänkin itseltäni vain sen mikä hänelle olisi kivaa.

Tekisi mieli kysyä Siskolta mitä kivaa olen kieltänyt itseltäni hänen mielestään. Onko se juuri sitä kivaa, joka on ajanut hänet umpikujaan: pitkä suhde naapurin miehen kanssa, yli varojen eläminen ja huolien upottaminen viinaan. En minä tuota hänelle sano, mutta en vaan pysty ymmärtämään hänen valintojaan, enkä asennettaan minua kohtaan.

Alkuvuodesta meillä oli Siskon kanssa aika tiivistä yhteydenpitoa, mutta nyt hänellä on ollut lauantaisin muuta ohjelmaa, eikä hän ole päässyt vakiopaikkaamme kirpparille. Oikeastaan en tiedä mitä Siskolle juuri nyt kuuluu, viimeksi kun nähtiin, eropaperi oli tullut. Kun kysyin, että joko hän on muuttanut, siis tehnyt muuttoilmoituksen, niin hän oli sitä mieltä, että ei hänen tarvitse mihinkään muuttaa. Minä en ole koskaan eronnut, mutta mulla on sellainen käsitys, että erotessa pitää toisen muutta pois eri osoitteeseen. Käytännössä Sisko on jo aikoja sitten raahannut tavaransa tyttärensä asuntoon. Sisko kokee voimakkaasti, että hänet syyllistetään erojutussa. En ollenkaan tiedä kummassa on enemmän syytä, mutta en kykene näkemään Siskoa syyttömäksi, siksi en voi täysin rinnoin olla hänen puolellaan. Kykenen kyllä kuuntelemaan hänen selitystään. Kovin paljon hänellä on fiilikset muuttuneet muutaman viikon aikana.

Kummallista, että Äiti ei muistele ollenkaan menneitä aikoja isän kanssa (isä kuoli 10 vee sitten), vaan jos puhuu niin puhuu neitiajostaan ja niistäkin vain jos kysyy, jotain yleistä muistelua voi puhua, vaikka koulukavereista tai siirtoväestä. Juoruja äiti välttää niin paljon, että ei voi puhua ihmisten tavallisista asioista, siksi en osaa puhua hänelle omista asioistani, en ole osannut aikoihin. Juuri tuolla puhumattomuudellaan meidän tyttöjensä asioista hän on ajanut meidät kauaksi toisistamme, tietoa ei ole tullut mistään, kun äiti ei ole puhunut, eikä olla oltu kaskenämmekään yhteydessä, kun äiti on luonut sellaisen fiiliksen, että toinen ei halua, koska on vähän sellainen, ehkä tuo peli on toiminut täysin taaspuolisesti suuntaan ja toiseen. Tai sitten hän ei ole ollut tasapuolinen ja senkin voin uskoa, on hän sen verran kiero. Onko äiti ajanut meidät siskot kauaksi toisistamme siksi, että se on hänelle itselleen suojautumiskeino. Niin hän on suojannut itsensä siltä, että me ei liittouduta yhdessä häntä vastaan.

Äiti on kyllä suojannut itsensä joka suuntaan ja tehokkaasti, niin tehokkaasti, että saa olla nyt aivan yksin. Kummitätini sanoi äitistäni, että itsepä hän on valintansa tehnyt. Se on luultavasti totta, mutta millaisia valintoja minä teen?

 

$