Hieno päivämäärä. Tänä vuonna, samoin kuin viime vuonnakin, siitossonnin paras päivä, kun on koko kevään touhunnut lehmien kanssa, niin 7.7. sai seurakseen lauman hiehoja. Kyllä se sitten olikin tyytyväinen, onhan nuoret neidot aivan toista kuin vanhat akat. Käytiin siis Esikoisella vähän töissä, paitsi ei sonnin siirto ollut iso homma, se on niin älykäs yksilö, että yhteistyö ihmisen kanssa toimii hyvin.

Viime viikko meni Esikoisen luona rehun teon merkeissä. Alkuviikolla aloiteltiin. Keskiviikko, torstai ja perjantai ajettiin täydellä teholla: mun mies niitti, minä paalasin ja Esikoinen kääri paalit muoviin. Siinä lähti mummosta mehut, kun oli kohtuullisen kuuma ilma ja kova tuuli, eikä mistään ilmastoinnista ole tietoakaan, eikä hytin ikkunoista, joten pöly lensi silmiin. Lauantaina ei enää kaadettu lisää heinää, joten miehet paalasivat ja käärivät, minä olin kotona, mutta olin varmaan senverran pehmennyt hommissa, ettei mistään tullut olikein mitään valmista. Sunnuntaina ja maanantaina sai kasvienkeräilysarkani perkaamisen hyvään alkuun. Nyt sitten sataa. Oikeastaa ihan hyvä, ei tarvitse kastella, eikä häiritse Esikoisenkaan hommia, sillä kiireisimmät rehut on tehty.

Tavaroita järjestellessäni löysin kirjan Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja. Luin sen puoliväliin, saatan lukea loppuunkin, on hyvä kirja. Jos kirjoittaja on todella ollut murrosikäinen, niin hän on ollut kyllä nero, on se niin hyvää tekstiä. Tietysti päiväkirjaa tositapahtumista on helpompi kirjoittaa kuin mielikuvitustarinaa. Yhtä asiaa ihmettelen, siinä etusivulla on kirjoitus, jonka mukaan tuon kirjan on saanut Tyttö joululahjaksi täditään jouluna 2001. Tyttö on ollut silloin 12-vuotias, onko tuo kirja tädin miestä 12-vuotiaalle sopiva, vaikka se kirjoittaja onkin ollut saman ikäinen. En tiedä onko Tyttö lukenut tuota, luulen, että ei, vaikka hän 12-vuotiaana lukikin paljon kirjoja, niin ne olivat etupäässä hevoskirjoja, Polluxia ja sellaista, eikä häntä vielä kiinnostanut juutalisten kohtalo toisen maailmansodan aikana. Nyt kun vien Tytölle seuraavan tavaralastin sinne kirkonkylän omakotitaloon, vien tuon kirjan ja se saa seuraksen Juhani Känkäisen Kilttipakon, sen olen ostanut Tytölle 2007 ja olen lukenut sen jo ainakin kahteen kertaan, se on hyvä, ja siinä on paljon ammennettavaa, voisin lukea vieläkin kertaalleen. Nyt Tyttö saattaa ehtiä lukemaan, kun se ei opiske, vaikka paikka koulussa onkin. Nyt muuton myötä työmatka piteni, joten siihen menee aikaa.

Nyt piti aloittaa kasvikirjojen selailu, sillä ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu nimetä kasvien kuvat herbaarioon. Toissapäivänä kävin keräämässä teeaineksia talven varalle: koivun- ja mustaherukan lehtiä. Siinä sivussa keräsin heiniä tunnistamista varten, mutta ne näytti kaikki samanlaisilta. Eilen etsein kasvikirjasta heinille nimiä, nyt vain pitäisi yhdistää heinä nimeensä. Heiniä seisoo ruokapöydällä maljakossa kuivumassa ja katseltavana, jos vaikka nimi selviäisi. Toinen vaikea tunnistettava on sarat. Kun meiltä menee ulos on viiden askeleen päässä sara, luulen, että se on jokapaikansara, se sopisi. Kolmas kiva sakki tunnistaa on ristikukkaiset. Mulla onkin pihassa yksi ristikukkainen kukkimassa, keräkaali. Siitä pitää käydä napsasemassa kuva, sillä luulen, etteivät mun sekalaiset kansiot sisällä keräkaalin kukan kuvaa. Siemeniä odotellessa?

Tässä muutama rehupellon kuva viime viikon kesästä.

Kuva3491.jpgKuva3499.jpgKuva3483.jpgKuva3486.jpg

Tauko.

Jänniä nuo kuvat, jotka olen näpsinyt kännykällä traktorin kuperan ikkunan läpi, niissä on horisonttikin väärä, tuossa toisessa kuvassa on kyseessä aivan tasainen pelto, eihän se ole ovela, jos ei tiedä mikä on todellisuus.

 

SE