Löysin muuttolaatikostani vanhan vihon, johon äitini oli kirjoittanut päiväkirjaa 1973. Se oli aikaa, kun minä pääsin ripille ja isäni täytti 50-vuotta.

Minulle tuli hahdistunut olo, kun luin sitä. Se on varmaankin täyttä totta, koska äiti on kijoittanut sen vain omiksi muistiinpanoikseen, ei muiden luettavaksi, ei edes minun. Siinä ei ole mitään pahaa minusta, en sillä ahdistu, vaan kun siinä ei ole mitään minusta. Nyt olisi kivaa, jos löytäisin jostakin oman päiväkirjani tuolta ajalta, jos sellaista ylipäätään on olemassa, en teidä, en muista. Olen kirjoittanut päiväkirjaa varsin vaihtelevalla innolla, on aikoja jolloin on kaikki kirjattuna ylös ja sitten on pitkiäkin jaksoja, joista ei ole mitään muistissa, ei päässä eikä paperilla. Mutta siis mitä tein rippikouluikäisenä. istuinko yksin huoneessani ja maalasin tauluja, en uskaltanut tulla sieltä pois, kun oli komennettu lukemaan, kun todistus oli huono, en mä mitään lukenut, kun olin niin tippunut kärryiltä, että en osannut enää oppia uutta, siis niistä aineista mistä olin tippunut kärryiltä, siis kielistä. Niitä realiaineita. joista pidin luin kyllä innolla ja sainkin niistä kymppejä, mutta ei se paljon lämmittänyt, kun kielistä tuli ala-avoisia.

Serkun luona kävin kaupungissa muutaman kerran, mutta taisin olla jotenkin sivuun vetäytynyt omasta perheestä. Miksi minun annettiin olla sillai? Sisko leipoi äidin kanssa. Miksi eivät pyytäneet minua mukaansa. Vai luulivatko tekevänsä hyvän työn, kun antoivat minun olla rauhassa. En kyllä muista, että olisin kertaakaan kieltäytynyt pyynnöstä tulla mukaan. 

Me emme ymmärtäneet tuolloinkaan toisamme, emmekä tienneet mitä toinen on vailla. (mikään ei ole muuttunut)  Ei kai tiedetty, kun ei kysytty, ei puhuttu. En muista, että minulta olisi isä tai äiti koskaan kysynyt, että miten sinulla menee. Ainoa mikä kiinnosti oli kokeista saamani numerot. Hyvät kelpasi, ei niistäkään kehuja saanut. Huonot oli huonoja, ei minulle huudettu, mutta annettiin ymmärtää, että he eivät ole tyytyväisiä, ja minä häpesin, oli kurjaa olla lapsi joka ei ollenkaan täytä sitä mittaa, joka vanhemmilla on. Sitten sanovat minua epäsosiaaliseksi. Kuka minut on kasvattanut? Moittivat oman työnsä tuloksia.

Äiti ei maininnut ollenkaan mun rippikoulunkäyntiäni, vain ripillepääsyn. Ja ne juhlatkin oli vaisummat, kuin itse olisin muistanut. Sitten siinä ei ollut mitään siitä mitä he ostivat minulle lahjaksi. Minä itse olin mukana, kun isän kanssa käytiin kultasepänliikkeessä ja isä osti mulle lusikoita, mutta äiti ei ollut muistaakseni siellä mukana. Olisko siinä sitten joku juttu, että äiti ei ole kirjoittanut sitä edes päiväkirjaansa. Sisko kävi jatkuvasti naapurin tätillä kylässä. Koko kevättalven aikana minä olin mainittuna siellä käyneeksi vain kerran. Saattaa olla tosi, mutta, että sisko kävi siellä niin usein, oli mulle yllätys. Ajattelinko minä ollenkaan mitä äiti ja sisko tekevät, niinkö omissa oloissani halusin olla?

Mun tavaroissa ei varmaankaan ole enempää äitin kirjoittamia päiväkirjoa, mutta äiti itse näyttää lukevan niitä omassa asunnossaan. Ja vähän uhkaili tänään, että on turhaa säilyttää päiväkirjoja, joissa on vaan kirjoitettuna milloin pestiin pyykkiä, milloin leivottiin keipää. Yritin sanoa äitille, että pidetään ne tallessa, siellä on paljon sellaisiakin asioita minusta ja mun perheestä, mitä ei ole missään muualla kirjattuna ylös. Kyllä tuosta äitin 1973 päiväkirjasta sai hyvän kuvan tuon ajan elämästä kokonaisuudessaankin, vaikka ei siinä ole kuin luettelonomaisesti kirjattuna mitä kuin touhusi. Monet asiat jotka kyllä olen teitänyt ja muistanut muuttuivat jotenkin eläviksi.

Nyt tuli tiedonjano, pitää löytää lisää päiväkirjoja ja allakoita, jotta saan täydennettyä tietojani ja joudun vaivaamaan aivojani kaivaessani esiin muistojani.

 

 

SE