Olenko minä miellyttäjä?

Kysymys aiheuttaa minussa hyvin ristiriitaisia ajatuksia, koska toisaalta olen vastavirtaan menijä, teen asioita toisin kuin olisi kuulunut, mutta kai toisaalta minussa elää pieni miellyttäjä. Tai sitten on käynyt niin, että olin ennen rohkeampi. Ei, ei se niin voi olla! Vaikka nuorena olin hiljaa ja sivussa häveten, enkä kulkenut toisten nuorten mukana, niin silti yksikseni tein asioita joita toiset eivät tehneet. Kun toiset riehuivat tanssipaikoilla lauantai-iltaisin, minä olin seurakunnan nuortenillassa, sekin oli silloin kyllä vähän muotia, tai sitten olin yksin kotona ja maalasin maisematauluja. Nuortenilloissa en tuntenut itseäni ulkopuoliseksi, mutta en myöskään avautunut ystävyyteen kenenkään kanssa, kaikki tyypit oli kuitenkin samoja kuin koulussa, siellä kävi vain oppikoulua käyviä nuoria, ei juurikaan kansalaiskoululaisia. Silloin nuo sakit kulki täysin erillään toisistaan, ainakin täällä.

 

Jos yritän olla lähimmilleni kiltti, niin en kyllä nykyäänkään ole muille mielistelijä, kun minua ärsytetään puran itseni täysin, teen sen kirjoittamalla ja nimimerkin varjossa. Enkä räjähtämisiäni kadu, olen saanut kyllä ääneni kuuluville. Ei noita tapauksia montaa ole, mutta kuitenkin. Siitä puuttuu vain se, että laittaisin oman nimeni alle.

 

En ole koskaan ymmärtänyt äitiäni. Hän on jotenkin omituinen. Viime vuosina olen yrittänyt perehtyä häneen tarkkailemalla ja yhdistelemällä asioita ja saanut vastaukseksi yhden sanan: pelko. Miten voi vanha uskovainen ihminen olla niin pelko? Mitä hän pelkää? Mielestäni kaikista eniten hän pelkää pientäkin erimielisyyttä toisten ihmisten kanssa. Kysyin tässä hiljan häneltä, että onko hän tehnyt aina kaiken siskonsa tahdon mukaan. Siihen äiti vastasi hartaasti, että ei ole koskaan sanonut siskolleen vastaan. Minulla on kiltti äiti!

 

Jos välillä tuntuu, että itseltä puuttuu haaveita ja suunnitelmia, niin on minulla niitä roppa kaupalla verrattuna äitiin, jonka en tiedä milloinkaan halunneen mitään, tai ainakaan sen 1960-luvun sotkun jälkeen, jonka hän sai aikaiseksi siskonsa kanssa. Oliko se kuitenkin yksi ja ainut kerta, kun hän ei aivan täydellisesti totellut siskoaan. Ja siitä siotten otti opikseen, että omasta tahdosta saa vain harmia elämään, päivät menee kivuttomammin kun on hiljaa. Tällä hetkellä mun suurin haave on, että olisi aikaa ja rauhaa viedä loppuun muutama kesken oleva juttu, lähinnä selata ja lajitella loppuun nuo laatikot, joissa on vanhoja papereita, omia ja muiden.

 

DSC_0019.jpg

Tyhjää kuoren alla?

 

SE