Eikö jokainen ihminen ole miellyttäjä. Ja eikö miellyttämisen taso riipu tilanteesta, mielentilasta ja tavoitteista.

Pitääkö arvostusta saada. Ja jos pitää, niin paljonko ja millä keinoin. Onko saman lapsen mummoilla kilpavarustelu kilpailu. Kumpi ehtii enemmän olemaan laspenlapsen kanssa. Kummalla on varaa ostaa hienompia ja komeampia lahjoja. Kumman mielikuvitus yltää järisyttävämpiin yllätyksiin lahjapaperiin käärittynä. Arvostuksen saaminen vaatii uurastusta, on kyse sitten mummoilusta tai muusta elämästä.

Mitä jos onkin aivan sama mitä merkkiä ja vuosimallia mun auto on. Entä jos meillä ei olekaan yhtään huonekalua tältä vuosituhannelta, eikä silti ole yhtään antiikkia, vain kulunutta käyttötavaraa 1980- ja 1990-luvuilta. Entä jo vaatteet on kierrätystavaraa, joko suoraan sukulaisilta tai sitten kirpparilta, ihan vaan siksi, että vältytään luonnon kuormittamiselta. Niin kukapa tuollaista arvostaa. Mutta jos onkin kiva katsoa sivusta toisten painimista tavara tatamilla, ihmisen pitää tehdä kovasti töitä, jotta saa vaadittavat tavarat, pitää tehdä ylitöitä ja kahta työtä, jotta saa pidettyä tavarat ajantasaisessa kunnossa ja päivtettyä uuteen malliin ja muotiräriin. Miksi sitten pitää olla tyylikäs koti kun siellä ehtii käydä vain nukkumassa. Miksi pitää olla hieno auto, kun sillä ehtii ajaa vain työmatkat. No, tietty työkaverit näkee sen. Onko rikos yhteiskuntaa vartaan maata täällä metsämökissä ja syljeskellä kattoon, ostamatta yhtäkään tarpeetonta esinettä. Kulutusluvut ei käänny nousuun tällä pelillä. Pitää kuluttaa, jotta kansantalous pyörii. Nyt tää juttu karkasi otsikosta tai pitäähän yhteiskuntaakin miellyttää ja ajtella sen parasta.

Mielistely, yliystävällisyys ja sellainen....en tiedä mikä sana olisi oikea...sellainen

-plää plää onpa sulla ihana takki...

-plää plää kylläpä oli todella mahtava kahvipöytä...

Sellainen mahdoton lässytys ja paapominen on kurjan ärsyttävää, olen sille aivan allerginen, enkä itse tee sellaista koskaan. Jos miellytän on se sitä, että olen hiljaa, enkä sano mielipidettäni ja annan toisten paapoa ja ylistää, ja olen räjähtämättä. Minusta tuollainen toisten ylistäminen on oikeastaan sitä, että kerjätään itselle kiitosta ja huomioita, koska siihenhän pitäisi vastaukseksi kiittää ja ylistää takaisin, siitä kehittyy sellainen kilpaa kehumisen kierre, jossa ei ole mitään järkeä.

Pakkoko sitä on taipua aina toisten tahtoon?

SE