Pystyn kyllä kuuntelemaan mitä toinen puhuu, niin omiin ongelmiini kääriytynyt en ole, etten voisi keskittyä kuuntelemaan. Omia asioitani en vatvo livenä, vaan tämä ajatusten pyöritys tapahtuu kirjoittamalla.

Murehtiminen lasten asioista on minulla mielestäni terveellä pohjalla, vaikka huolehdin ja autan, mutta en tunkeudu heidän elämäänsä. Äitini suvun näkökulmasta olen hylännyt lapseni, kun en enää aikuisina heitä hoida. Tyttökin sanoi, että meillä lapset on ajettu pois kotoa. Tyttö oli 17 v. ja Koupus 16 v. kun asuivat keskenään kylillä. Tyttö meni sitten menojaan, mutta Kuopus asui 18 v. talven kotona, kun oli ajokortti pääsi autolla kouluun, yleisiä kulkuneuvoja sillä matkalla ei ollut mahdollista käyttää. Sitten hänellä ei kuitenkaan opiskelu onnistunut ja hän karkasi kaupungista takaisin kotiin 22 vuotiaana, ei olut enää kaupungissa asuntoa, ei opiskelupaikkaa, ei ollut myöskään ilmoittautunut työttömäksi, vain pikavippiä oli, mutta ei ollut myöskään päihdeongelmia, ei rikoksia, eikä lapsia. En tiedä tapahtuneeseen kaikkia syitä, kun en viitsi vaivata Kuopusta kuulustelemalla. Mutta hänestä tuli pitkän kompuroinnin jälkeen hyvä tutor-aktiivia ja opettajan assistentti, kun aloitti uudetaan paremmassa paikassa ja sai oikean vaihteen päälle. Hän on nyt 25 v. ja IT-insinööriopinnot ovat voiton puolella.

Homman nimi on se, että huomioni on kiinittynyt vain läskeihini ja varsinainen minä ja muut asiat minussa ovat jääneet itselleni vieraiksi, tämä korostuu vielä tunnepuolella. Olen kylmä ja tunteeton, koska keskityn vain läskeihini. En yöskään osaa ajatella mitä muut ihmiset haluavat tai en havaiste mitä he tuntevat. Siksi en ole ystävällinen, toiset huomioiva saati sydämellinen. Hullunkurinen juttu: en osaa huomioida muiden tarpeita, mutta en myöskään omiani, silti ulospäin saatan näyttää itserakkaalta, mutta en rakasta itseäni, vaan päinvastoin vihaan itseäni ja läskejäni. Keskityn siihen mitä vihaan ja olen siinä vihani ja läskieni kanssa vankina. Kun en laihdu, en pääse eteenpäin. Vaihtoehtoja olisi kaksi: laihtua tai lopettaa vihaaminen. Kumpi on helpompaa. Mutta karppikaverini väittävät, että juuri siksi en voi laihtua, koska vihaan itseäni. Joten siinä tapauksessa minulla on vain yksi vaihtoehto, ensin lakata vihaamasta itseäni ja sitten voin laihtua.

Laihduttaminen on minulle nykyään vaikeaa, mutta itseni hyväksyminen on vieläkin vaikeampaa.

 

SE