Voisin varmaan sanoa laihdutusta päähänpinttymäksi. Muistan vieläkin kauhulla ne koulun liikuntatunnit, jolloin oli punnitus. Opettaja sijoitti vaakan liikuntasaliin ja astuimme vaakalle aakkosjärjestyksessä. Kunkin paino ilmoitettiin liikuntaryhmän tytöille ja opettaja kirjasi sen ylös. Kun kaikki oli punnittu, alkoi kuulustelu. Opettaja ilmoitti ryhmälle lihavien nimet ja sitten kyseli lihavilta, että mistä heidän lihavuutensa mahdollisesti johtuu. Söytkö karkkia. Syötkö rasvaisia kastikkeita, Söytkö jäätelöä. Söytkö liikaa omenoita. Pyöräiletkö. Käveletkö....  Siinä sitten piti selittää omia elämäntapoja, kun kaikki muut tuijottivat lihavaa. Tuossa se on, yrittää selittää syömisiensä määriä ja liikuntansa puutteita. Hirveä paikka seisoa, posket punoittivat ja hiki virtasi pitkin selkää. Siinä tunsin olevani täysin epäonnistunut, en ollut pystynyt siihen mihin muuta olivat, tai melkein kaikki muut. Me lihaviksi tuomitut emme kokeneet yhteenkuuluvuutta, vaan kukin häpesi itsekseen. 

Näistä punnituksista lähti alkuun päähänpinttymäni laihdutukseen. Minun pitää tehdä jotakin, kaikki tuijottaa, pitää ainakin yrittää, yrittää, yrittää, vaikka ei siitä mitään tulisikaan. Kun syksyllä koulu alkoi, niin aina oli joku, joka oli onnistunut kesän aikana laihduttamaan. Hänet liikunnan opettaja kehui ja nosti jalustalle katsottavaksi. Ja hän sai kertoa mitä oli tehnyt laihtuakseen. Minä en onnistunut koskaan olemaan tuo ihannoitu entinen lihava.

Kun nyt tulee kylällä vastaan noita samoja tyttöjä, jotka tuolloin tuijottivat lihavaa, haluan kadota, häpeän, en missään tapauksessa mene juttelemaan heidän kanssaan, painan pääni tiehen, katson muualle. Välttelen paikkoja missä heitä voi olla.

 

Pitäisikö minun sitten päästä eroon tuosta päähänpinttymästäni, joka on yli 40-vuotta vanha. Vai onko minun hyvä elää sen kanssa, kun ollaan tultu jo tutuiksi. Se on saanut aikaan sen, että olen itselleni vain lihava, joka ei onnistu laihduttamaan tai jos on onnistunut, niin lyhyeen on hoikka kausi jäänyt. Pitäisikö lihavan ihmisen minussa pienentyä noin henkisesti, vaikka fyysinen kokoni pysyisi ennellaan. Pitäisikö vapautua ruuan aiheuttamista kahleista. En voi mennä mihinkään - jospa siellä tarjotaan herkkuja ja sitten kuitenkiin syön kotona mitä sattuu. Uusia vaatteita saan - sitten kun olen laihduttanut. Jospa ostaisin nyt itselleni kevätvaatteet ihan tätä kokoa mikä olen nyt - vai vasta alennusmyynneistä sitä kokoa mihin laihdutan kevääksi 2017. Voin harrastaa vaikka blogin kirjoittamista -kunhan kirjoitan lihavuudestani ja laihdutusyrityksistäni, ruuasta ja sen hiilareista. Voisiko olla lupa harrastaa muuta, no onhan mulla muutakin pientä puuhastelua, mutta sitä ei saa paljoa tuoda esille, tai joku luulee, etten keskity omaan huvinvointiini, siis laihduttamaan.

Nyt tämä hullunmylly-pyöritys saa riittää ja menen nukkumaan.

 

SE