Saunatonttujen joulu

 

                      Tonttuperhe istui hiljaa piilossaan ja odotti, kun ihmiset saunoivat. Oli jouluaatto. Kulkuset helisivät hiljaa, kun tonttulapset nyökyttivät levottomasti päitään odotellessaan. Ihmislapset kirkuivat ja räiskyttivät vettä. Aikuiset ihmiset rupattelivat.

                      Tuli hiljaisuus. Isätonttu selitti lapsille, että nyt pitää odottaa vielä rauhassa, sillä ihmisiä voi tulla uudestaan saunomaan. Pikkutontut istuivat malttamattomina. Ne heiluttivat jalkojaan kuin olisivat ottaneet vauhtia. Vihdoin isätonttu sanoi, että perhe voi mennä saunaan. Saunahan on heidän kotinsa, ihmiset käyvät vain kerran viikossa heillä vieraisilla. Ihmisiä ei saa häiritä, sillä vanhan tonttuperinteen mukaan siitä seuraisi huonoa onnea.

                      Koko tonttuperhe istui riviin lauteille, eikä aikaakaan, kun naapuripiiloista vilisti lauteille lisää tonttuja, perhe toisensa jälkeen. Sauna oli lämmitetty jouluksi oikein kuumaksi, ja tontut nauttivat lämmöstä. Pienimmät ja väsyneimmät heittäytyivät makuulle ja nukahtivat tyytyväisinä.

                      Muutama hiiri hiippaili hissukseen myös lauteille lämmittelemään. Tontut ja hiiret eivät ole ystäviä keskenään, mutta nyt vallitsi joulurauha ja hiiret saivat tulla tonttujen seuraan.

                      Yhtäkkiä ovelta kuului paukutus, koputus ja hakkaaminen. Tontut hyppäsivät seisomaan, lakit lennähtivät pystyyn ja jäykistyivät kauhusta sojottamaan kohti kattoa, kulkuset hiljenivät.

                      Jospa siellä on joulupukki, sanoi yksi pikkutontuista. Mutta isätonttu sanoi siihen toruvasti, että me saunatontut emme usko joulupukkiin. Jospa siellä on karhu, ehdotti toinen tonttu. Mutta isätonttu sanoi, että karhut nukkuvat talviuntaan. Jospa siellä on ihminen, ehdotti kolmas tonttu. Mutta isätonttu sanoi, että ihmiset odottavat sitä olematonta satuolentoa, jota he joulupukiksi kutsuvat.

                      Kuka siellä on? Huusivat kaikki isätontut yhteen ääneen niin kovaa, että korviin sattui. Suuri kuoro vastasi oven takaa: riihitonttuja. Mitä te haluatte? Kysyivät isätontut. Haluamme tulla juhlimaan joulua, vastasivat riihitontut. Miten sitä juhlitaan? Kysyivät isätontut. Avatkaa ovi, niin näytämme teille, sanoivat riihitontut.

                      Joukko saunatonttuja kiipesi ylös ovenkahvaan kiinni ja punnersi oven auki. Isot riihitontut raahasivat saunaan padan, joka oli täynnä höyryävää, keltaiseksi haudutettua ohraryynipuuroa. Jokainen tonttu otti housunsa sivutaskusta oman lusikkansa ja kaikki söivät yhdessä. Pikkutontut veivät muutaman lusikallisen nurkkaan hiirillekin. Kun kukin oli saanut vatsansa täyteen, tontut menivät lauteille lepäämään ja nukahtivat sinne sulassa sovussa riihitontut ja saunatontut. Pikkutonttu näki unta joulupukista.

 

SE