Nyt on hiilareita vähemmän kuin viikolla 5 oli, vain sunnuntaina meni yli 20, oli 24, kun söin jäätelöä. Kaloreita taitaa olla suunnilleen samanveran, kuin ennenkin. Kyllä tuo hiilarien vähyys vähän haittaa pään toimintaa, olen herännyt aamu-öisin päänsärkyyn. Paino on tippunut siitä kauan olleesta 78:sta vähän alas päin, mutta tiukassa on läski.

Sauvakävelykertojen määrää sain lisättyä, niintä on 5 ja su ja to liikuin muuten, su työnsin Tyyppiä kärryillä maastossa ja to kävelin kirkonkylällä paikasta toiseen. Ma, ti ja ke oli aktiivisia päiviä touhusin paljon, loppuviikko oli rauhallisempaa.

Ti lähtien olen mitannut verenpainettani, kun en ole pitkään aikaan mitannut, se oli siinä, tämä mittausjakso loppui tänään. Mittaan sitten, kun olen saanut vähän painoa pois, nähdäkseni onko alapaine pudonnut. Paitövei, tuossa verenpaineessa näkyy ressi numero 2:n vaikutus. Se oli yllätys, että nousu on noin välitöntä ja suoraviivaista.

su 5.2

paino 78

6.55 herätys

11.00: 100 g keräkaalia, 100 g nautapihviä, 5 g voita

tunnin verran ulkona, työntelin kymmenkiloista nukkujaa pitkin maastoa

14.30: noin 1½ dl vaniljajäätelöä (luultavasti kermajäätelö, Pingviini)

17.30 60 g suolapähkinöitä

 

su 5.2

määrä

cal/100g

cal

prot%

prot

hh%

hh

rasv%

rasv

keräkaali

1

28

28

1,2

1,2

4,1

4,1

0,2

0,2

nauta

1

196

196

20

20

0

0

13

13

voi

0,05

713

35,65

0,6

0,03

0,8

0,04

80

4

suolapähkinä

0,6

644

386,4

30

18

4

2,4

53

31,8

jäätelö

   

192

 

3,9

 

17,3

 

12

     

838,05

 

43,13

 

23,84

 

61

 

 

 ma 6.2

6.30 herätys

8.30: 50 g saksanpähkinöitä

13.30: munakas, jossa tomaatti, noin 50 g voileipäkinkkua ja ehkä 2 munaa

kotitöitä 3 tuntia ja sauvakävely ½ tuntia

18.00: mantelipuuro

 

ma 6.2.

määrä

cal/100g

cal

prot%

prot

hh%

hh

rasv%

rasv

muna

1,5

143

215

12,5

19

0,3

0

10,3

15

kinkku

0,8

120

90

17,0

13

1,0

1

3,5

3

tomaatti

0,6

23

14

0,6

0

3,5

2

0,3

0

pesto,arv

   

44

     

1

 

5

sakasanpähkinä

0,5

664

332

15,2

8

3,2

2

65,2

33

mantelipuuro

 

584

 

20

 

4

 

54

     

1278

 

59

 

10

 

110

 

 

 

ti 7.2

paino 77,5

7.10 herätys

Verenpaine 118/85 pulssi 71

8.30: 170 g pekonia

12.00: 220 g keräkaalia, 140 g kypsänä marinoitua nautapihviä, ( em. kuumennettuna aamuisen pekonin rasvassa)20 g emmentalia, 50 g maustekurkkua, 2 lehteä jääsalaattia

kotitöitä 3 tuntia ja sauvakävely ½ tuntia

18.00: paistinpannulla paistettu siemenleipä: muna, 25 g kermaa, 1 g psylliumia, 5 g seesaminsiemeniä, 5 g hampunsiemeniä, 5 g mantelijauhoa, ripaus suolaa, 5 g kookosöljyä. 39 g emmentalia, lehti jääsalaattia.

Verenpaine 139/90 pulssi 68

 

ti 7.2

määrä

cal/100g

cal

prot%

prot

hh%

hh

rasv%

rasv

manteli

0,05

601

30

24,1

1

6,6

0

51,2

3

hampunsiemen

0,05

489

24

24,8

1

5,4

0

35,5

2

seesaminsiemen

0,05

650

33

23,9

1

1,2

0

59,5

3

muna

0,5

143

72

12,5

6

0,3

0

10,3

5

öljy

0,05

884

44

0

0

0

0

100

5

voi

0,05

713

36

0,6

0

0,8

0

80

4

emmental

0,6

400

240

29

17

0

0

31

19

nauta

1,4

196

274

20

28

0

0

13

18

pekoni

1,7

226

384

16

27

0,5

1

18

31

     

1137

 

83

 

2

 

89

 

 

ke 8.2

paino 77,5

8.50 herätys

Verenpaine 128/92 pulssi 67

9.45: paistinpannulla paistettu siemenleipä: muna, 25 g kermaa, 1 g psylliumia, 5 g seesaminsiemeniä, 5 g hampunsiemeniä, 5 g mantelijauhoa, ripaus suolaa, 5 g kookosöljyä. päälle 15 g voita.

Kukkismuusi: 560 g kukkakaalia, vähän vettä, kermaa, voita

12.45: kukkismuusia, 110 g nautapihviä (marinoitu), 77 g porkkanaa, 50 g maustekurkkua

½ tuntia klapien kantamista ja ½ tuntia sauvakävelyä

17.30: loppu kukkiamuusi ja 190 g Kivikylän vanhan ajan nakkeja

Verenpaine 117/90 pulssi 70

 

ke 8.2

määrä

cal/100g

cal

prot%

prot

hh%

hh

rasv%

rasv

kukkakaali

5,6

24

134

1,8

10

2,2

12

0,3

2

voi

0,35

713

250

0,6

0

0,8

0

80

28

nauta

1,11

196

218

20

22

0

0

13

14

porkkana

0,7

33

23

0,6

0

5,6

4

0,2

0

manteli

0,05

601

30

24,1

1

6,6

0

51,2

3

hampunsiemen

0,05

489

24

24,8

1

5,4

0

35,5

2

seesaminsiemen

0,05

650

33

23,9

1

1,2

0

59,5

3

muna

0,5

143

72

12,5

6

0,3

0

10,3

5

öljy

0,05

884

44

0

0

0

0

100

5

nakit

1,9

274

521

13,90

26

0,3

1

24,2

46

     

1348

 

69

 

18

 

108

 

to 9.2

paino 77,5

7.20 herätys

Verenpaine 129/90, pulssi 70

10.15: 190 g Kivikylän vanhan ajan nakkeja, 100 g maustekurkkua, 77 g porkkanaa, 25 g emmental-juustoa

½ tuntia kävelyä

16.00: 70 g cashew-pähkinöitä, vähän lihahyytelöä ja kinkkuleikkelettä

21.00: vähän lihahyytelöä ja kinkkuleikkelettä, 2 munaa

to 9.2

määrä

cal/100g

cal

prot%

prot

hh%

hh

rasv%

rasv

muna

1,2

143

172

12,5

15

0,3

0

10,3

12

emmental

0,3

400

100

29

7

0

0

31

8

nakit

1,9

274

521

13,90

26

0,3

1

24,2

46

cashewpähkinä

0,7

574

402

20

14

18,8

13

46,4

32

kinkku

0,5

100

50

17,6

9

0,6

0,3

3

1,5

lihahyytelö

0,5

94

47

12,4

6

0

0

5

2,5

     

1291

 

78

 

14

 

103

 

pe 10.2.17

paino 78

7.50 herätys

11.00: maa-artisokkasosekeittoa: 200 g maa-artisokkasosetta, 1 dl kermaa, 2 palaa siemenleipää

Verenpaine 122/86, pulssi 77

15.00: 7 palaa siemenleipää, 25 g voita, 4 lehteä jääsalaattia, 10 cm kurkkua

sauvakävely ½ tuntia

verenpaine 119/86, pulssi 69

20.00: porsaansisäfileepihvi, 4 lehteä jääsalaattia

 

 

pe 10.2

määrä

cal/100g

cal

prot%

prot

hh%

hh

rasv%

rasv

maa-artisokka

2

50

100

1,8

4

1

2

0,2

0

kerma

1

330

330

2

2

3

3

35

35

voi

0,25

727

182

1

0

1

0

81

20

leipä

9

62

558

2

18

1

9

5

45

porsaan ulkofileepihvi

1

109

109

20

20

0,1

0

3,1

3

     

1279

 

44

 

14

 

104

 

la 11.2.17

paino 77,5

herätys 7.10

9.30: 3 palaa siemenleipää, tomaatti 4 siivua metukkaa

verenpaine 118/89, pulssi 67

12.00: kookoskakkuja: 2 munaa, 70 g kookoshiutaleita, 1 tl psylliumia, 30 g karppisokeria

kotitöitä 3 tuntia

16.00: broilerin rintaleike 200 g, tomaatti

sauvakävely ½ tuntia

verenpaine 117/81, pulssi 72

 

la 11.2

määrä

cal/100g

cal

prot%

prot

hh%

hh

rasv%

rasv

tomaatti

1,8

23

41

0,6

1

3,5

6

0,3

1

leipä

3

62

186

2

6

1

3

5

15

voi

0,12

727

87

1

0

1

0

81

10

kookoshiutaleet

0,7

661

463

8,1

6

6,4

4

64,5

45

muna

1,0

143

143

12,5

13

0,3

0

10,3

10

broilerin rintaleike nahkoineen

1

147

147

21,5

22

0

0

6,8

7

venäläinen meetvursti

0,25

369

92

22

6

1,5

0

31

8

     

1160

 

52

 

15

 

95

 

 

SE