Sataa. Kaalisoppa kiehuu. Menen kohta hakemaan sekaan peruna-sipulisekoitusta pakastimesta. Onhan se törkeetä, kun ei viitsi itse kasvattaa perunoita, kaivaa niitä maasta, harjata puhtaiksi, palastella veitsellä, niin se kuuluisi. Mutta kun ostan isoin pussillisen hintaan 89 senttiä ja kaadan vain kattilaan, pannulle tai missä nyt sitten teenkin ruokaa. Se on halpaa, vaikka on paljon kalliimpaa kuin multaperunat kaupassa, kyllä siellä niitä on. Kai mä vastaanotan vähän perunoita kellariin, kun kohtapian yksi anoppikerholaisista niitä tarjoaa. Jos ja kun taas innostun karppaamaan, niin sitten mun mies saa syödä ne, ellei sekin ala karppaamaan, ja sitten ne kannetaan juhannuksena ulos riiputtaen pitkistä iduista.

Kyllä mun nyt pitää myöntää, että syksy on saapunut, on siellä niin kylmä, hyi. Siis saa ottaa esille sisätyöt. Eikö se ole vahan sääntö, että mikkelinpäivän jälkeen akat pirttiin. En nyt kuitenkaan ala kehräämään pellavia, enkä villoja, mutta kaivoin ulkoisen kovalevyni ja sain sen muutaman yrityksen jälkeen yhteistyöhön läppärini kanssa. Selailin vanhoja kuvia, ja niitä on, ja ne on sekaisin. Haaveilen nyt, että saisin laitettua kasvien kuvia herbaarioon ja että pääsisin alkuun ihan lähiaikoina. Ei siinä muuta ole, kun pitää vaan lähteä käymään kuvia läpi kansio kansiolta. Olis tarkoitus tehdä Tyypille synttärilahjaksi kuvakirja. Kummasti Ifolorin kirjat kestää lasten käsissä. Kaakelperille tein tässä hiljan, mutta sen tilaus meni viimetippaan ja se kirja tuli vasta synttäreitten jälkeen, tuli kuitenkin ja on nyt Kaakelperillä imeskeltävänä. Hänellä oli ensimmäiset synttärit.

Mä olen saanut nyt kahden viime viikon aikana yhdet kehut kummallakin viikolla, tuntuu ihan hurjalta. Mutta toisaalta pelottaa milloin tuuli kääntyy ja alkaa tulla haukkumisia. Mulla on nyt kaikin puolin hyvä fiilis. Eikä sitä ollenkaan vähennä se, että kirpparilöytöni, valkotupsukki, kukkii kolmen vuoden kasvattamisen jälkeen.

valkotupsukki.jpg

Miten muuten on kirjoittaako tällaista höpö-höpö-tajunnanvirtaa helpommin silloin, kun on hyvä fiilis vai silloin kun tutuu, että kaikki kaatuu päälle, räjähtää säpäleiksi. Ainakin teksti tulee eri tarpeeseen. Uskon, että päiväkirja on pelastanut minut pälkähästä ainakin kaksi kertaa. Olen kirjoittanut itseni selväjärkisten kirjoille, eikä kummassakaan tapauksessa ole ollut kysymys mistään muutaman minuutin näpyttelystä, vaan kuukausien taistelusta. Oikeastaan taitaa olla niin, että kirjoitan aivan liian vähän ollessani hyvällä tuulella, kun silloin ei tarvitse, pärjää ilmankin. Toisaalta mua ärsyttää sellaiset äklömakeat, kaikki  hyvin ihanaa-ihanaa jutut, joissa ei ole häivääkään arkitodellisuuden tosiasioista. Tässä nyt ensimmäiseksi tarkoitan joitakin fb-profiileita, joilla on kaikki asiat aina niin suloisen ihanasti. Se ei voi olla koko totuus, mutta onko se sitten heidän keinonsa pitää omaa mielialaansa korkealla silloin, kun se pyrkii painumaan alas. Tietty, onhan jotkut ihmiset toisia hyväntuulisempia ihan luonnostaan.

 

SE