Suvaitsevaisuuteen kuuluu suvaita myös lihavia, tietysti. Mutta kun en kykene suvaitsemaan edes omaa lihavuuttani. Pidän ihan oikeesti lihavia ihmisiä täysin samanlaisina kuin laihoja. ”Lihavat on lepposia” sanonta on sekin vähän lässytystä. Olen tavannut lihavia, jotka ovat varsin kireitä pingottajia, melkein pelottavia. Tyhmänä pidän ihmistä, jonka koko elämän täyttää kropan kehittäminen, hän seisoo peilin edessä ja treenaa sitä tiettyä lihasta. Hän mittaa kaiken ja seuraa kaikkea: painon lantion, vyötärön, hauiksen, reiden, MBI:n, rasvaprosentin, kuljetun matkan, kulutetut kalorit, kävellyt askeleet, ruuan määrän, kalorit, makrot, vitamiinit, hivenaineet. Elämä on hallussa, kun kaikki on tiedossa. Vielä täydellisempää, jos kaiken tiedon syöttää someen niin sukulaiset, tuttavat ja kylänmiehet näkee täydellisen suorituksen, optimoidun ruuan ja treenin tulokset. Kauniit normaalivartaloiset tyypit laittaa kuviaan läskiryhmään ja itkevät kroppansa rumuutta ja lihavuutta, - mitä silloin kuuluu meikäläisen oikean läskin ajatella, tai sellaisen, joka on vielä minuun nähden kaksinkertainen. Jos silloin oikea läski on tervejärkinen, niin hän ajattelee, että normaalivartaloisella lihavuuttaan itkevällä ei ole päässä kaikki järjestyksessä.

Ihminen on kateellinen vain sellaisesta, mitä haluaa itselleen. Minä en ole kateellinen miniän uudesta kiiltävästä Audista, en halua sellaista. En ole kateellinen miesporukalle heidän jokatalvisesta Thaimaan matkastaan, en halua sellaista. Lasken vaan lentomatkan päästöjä ja pohdin sitä, mitä he siellä touhuavat, kestääkö se tarkemman tarkastelun. En ole kateellinen serkun suunnattomista tuloista, en halua sellaista. Hän ei ole onnellinen. Mutta kun näen lihavan keski-iän ohittaneen naisen, joka on itsevarma, tyylikäs ja iloinen, niin silloin minuun iskee kateus. Hän on kuten minä, paitsi minä en ole itsevarma, tyylikäs enkä iloinen, mutta haluaisin olla hänen kaltaisensa. Joo, tiedän, että vinkuttamalla en hänen kaltaisekseen muutu.

Napautan sormiani ja sanon hokkuspokkuspiliokkus -  muutu – simsalapim. Mutta mitään muutosta ei tapahdukaan.

Kuka tai mikä sitten määrittelee sen, että kuka on lihava, kuka ei. Joo, osaan laskea painoindeksini ja tiedän mitä se tarkoittaa, noin virallisesti. Minusta on hieno homma, että lihavat naiset pukeutuvat kukkamekkoihin ja värikkäisiin leggareihin mustan teltan sijaan. Mutta onko se, että lihava paljastaa paljon rintaa, mahaa, reittä tai pakaraa, kuvissa tai livenä, lihavien asiaa edistävää. Jos sanotaan ”ihmiskeho on aina kaunis” niin tuskinpa se on totta. Mun mahan läskimakkarat, selluiitti kuhmuraiset reiteni ja suonikohjuiset sääreni eivät ole kauniita. Eikä kenenkään tarvitse pitää niitä kauniina, kun ne ovat rumia, oli kauneusihanne mikä tahansa.

Mitä sitten pitää elämässä seurata ja kirjata. Mulla on kirjoitettuna ruokapäiväkirjoja mieletön määrä; on listoja aterioista, taulukoita kaloreista ja makroista, ruokaohjeita; on korkea kasa muistikirjoja ja vihkoja, on irtopapereita mapitettuna, on ketjuja somessa ja täällä blogissa, asiakirjoja kovalevyllä. Onko mulle ollut jotakin hyötyä noista kynäilyistä; julkisista ja salaisista. Luen niitä monesti kuin toiset ihmiset romaania tai somea. Onko järkeä lukea listoja siitä mitä on syönyt joskus kymmenen vuotta sitten. Jotenkin toistan itseäni; uudet listat ovat melko tavalla samanlaisia kuin viime vuosituhannella kirjoitetut. Onko sairasta punnita ruuat ja tehdä niistä taulukoita. Niin tai näin, mutta nyt päätin tehdä ruokapäiväkirjan tästä jouluun asti, se olkoon mun joulukalenteri ja joulupaasto. Jos se ainakin pitäisi syömiset jonkinmoisessa järjestyksessä. Ei siitä mitään tule, että alkaa jo eka adventista tai itsenäisyyspäivästä asti vetämään suklaakonvehteja naamaan ja sama jatkuu loppiaiseen asti. Silloin lihoo. Joo. Mutta jos nyt onnistuisin vielä pitämään itseni erossa herkuista, niin jouluna saisin syödä kaikessa rauhassa, eikä tarvitsisi olla paha mieli siitä, että juhlin joulua. Mun elämässä yleisesti ottaen on juhliminen kielletty, en tiedä mistä se johtuu. Kai siitä, että olen vaan tällainen lihava luuseri, enkä ole ansainnut juhlia, enkä muutakaan kivaa.

 

SE