Maaliskuussa laitoin tänne jatkokertomusta. Sain julkaistua vain kaksi pätkää. Nyt otin ne pois ja järjestelen niitä uudelleen. Olen kirjoittanut siihen lisää kesän ja syksyn aikana. mutta en tiedä mihin järjestykseen ne kuuluu. Kun saan vähän selvyyttä siitä, että missä järjestyksessä asiat haluan esittää, niin laitan tänne sitten niitä vähän tiiviimpään tahtiin, ettei ole montaa kuukautta väliä. Siihen kokonaisuuteen kuuluu myös kuvia, mutta niiden valmistuminen tuntuu lykkääntyvän aina vaan. Eikä silti, jos myöhemmin tulee tehtyä parempia kuvia, niin voihan sitten vaihtaa. Mikään ei ole pysyvää.

(kuva ei suostu siirtymään mun koneelta tähän?)

Tuo tarina, joka siinä on, on sellainen, joka on vaivannut mua vuosia. Ja siinä on se ongelma, että en tiedä kirjoitanko siihen loppuun ratkaisun tilanteeseen, kun ihan oikeasti sitä ratkaisua en tiedä. Tuo salaisuus mua kiehtoo ja toisaalta rasittaa. Mikä on totta. Mikä on valhetta. Mikä jätetään kertomatta. Kun en tiedä, niin aukot pitää täyttää mielikuvituksella. Jospa siitä tuleekin sitten tosi.

Sitten-kun on joulut, uudetvuodet ja loppiaiset juhlittu, niin voisin keskittyä jatkokertomuksen kirjoittamiseen. Sen nimi tulee olemaan KUPLA, ellen parempaa keksi.

Palataan tähän asiaan sitten ensi vuonna.

$€