Paperikasasta löytyi tällainen teksti. Olen kirjoittanut sen kuulakärkikynällä viivattomalle paperille. Mutta milloin, en tiedä, ehkä 1970-luvulla. Mikä on varsinainen asia, se jää nyt vähän epäselväksi, mutta pienellä muokkaamisella tuosta voisi saada jonkinlaisen proosarunon.

Päät painuksissa ihmiset kulkee. On kaikelta vaikea silmät sulkea, siit ei jää mitään, tai ainakin tuntuu joskus siltä, et hyvä tahto loppunut ois ihmisiltä, omaa vain, aina ja vain omaa, ei heikot sovi kuvioon aukottomaan. Mainosten maailma on kaunis kyllä, sitä katsoa saat, muttet koskettaa, hymy on herkässä hyväksytyllä, mut useimmat varjossa vaeltaa, ei oo niin helppo olla avoin, kun pakkasessa kulkenut on avojaloin, ei oo niin helppo näyttää tunteitaan, kun salata on saanut kaikkee kaunista. Ruhtinaat ruusuisen tulevaisuuden, tietävät mikä on onnemme mitta, ne tahtovat luoda ihmisen uuden, joka pinnalla liitää ongelmitta, mutta toistemme emme kanna heikkoutta. Siinä on voima, siinä on uskallus, luovuta emme taisteluamme. Siinä on toivo, siinä on rakkaus.

No, joo...

IMG_1683.jpg

 

En ole ostanut vielä yhtään joulukukkaa, mutta kaktus päätti kukkia.

 

$€