Olen kaiken vanhan säilyttäjä, mutta joskus tulee raja vastaan minullekin.

On todella hieno penkoa lapsuuden aikaisia tavaroita ja lukea nuoruuden aikaisia kirjeitä, mutta tappurisuulin vanha laattia tuikattiin tuulessa tuleen sen jälkeen, kun mieheni oli kiskonut laudat ja hirret kaivurilla ulos. Mätiä, lahoja, kasvoivat sieniä. Ne lastattiin kärryyn ja vietiin kivikasaan. Niiden tilalle tuli sepeliä, kantaa ajaa traktorinkin sisään.

 

 

Siinä paloi isoisänisän veistämät hirret, jotka ensin olivat tuvan seininä. Isoisä suurensi ja korjasi asuinrakennusta ja valitsi huonoimmat hirret pois, rakensi niistä ja parin muunkin vanhan rakennuksen vanhoista hirsistä riihen. Kun isä osti tappurin, hän purki riihen ja otti siitä parhaat hirret tappurisuulin lattian niskoiksi. Sekin tapahtui ennen syntymääni, joskus 70 vuotta sitten, kun sotien jälkeen laitettiin suurella innolla kaikki toimivaan kuntoon.

Nyt ne hirret päätyivät ulos ja tuleen.

Poikani poika katseli hartaasti hiljaa tulen liekkejä. Hän ei muuten ole enää pikkuveli, vaan hänestä on tullut väliveli, kun syntyi pikkuveli. Hänelle tuli ongelma siitä, että mikä hän on, kun on isoveli ja pikkuveli, niin minä sanoin, että te olette: Isoveli, Väliveli ja Pikkuveli.

 

$€