Sauli Niinistö: ” Kun meille sanotaan, että ottakaa fyysistä etäisyyttä, niin otetaan myös henkistä läheisyyttä. Nyt tarvitaan sellaista ajattelua, että minä en ole tässä yksin vaan me olemme joukolla. Toinen toistaan tukemassa.”

 

Niin pitäisi, mutta ei se niin mene, ainakaan kaikilla. Samalla, kun ottaa fyysistä etäisyyttä, tulee otettua myös henkistä etäisyyttä, vaikka meistä jokainen tietää, että virus ei kulje missään tietoverkossa, eikä puhelinverkossa, ei edes puhelinlankaa pitkin. Jotenkin sellainenkin yhteydenpito on väljähtänyt, mikä ennenkin on hoidettu etänä, päässä on kait vain ajatus, että pitää pysyä kaukana. Pitää sanoa itselle vähän väliä: soittaa saa, saa laittaa viestejä, saa kirjoittaa sähköposteja, saa väsätä blogijuttuja, saa mennä pihaan, tielle, metsää, saa käydä joka viikko kaupassakin, kunhan on maski naamalla eikä tunge toisten ihmisten lähelle.

Minä oletan, että syksyllä tilanne on helpottunut, syystä ja toisesta. Väliaikaista helpotusta on tuonut kesä ja pysyvämpää rokotukset. Tietysti mielessä väijyy sellainen kauhuskenaario, että syksyksi on muodostunut uusi virusmuunnos, johon ei vielä ole tehoavaa rokotetta. Siis sen mukaan vuoden päästä ollaan samassa tilanteessa kuin nyt, ollaan juuri saatu rokotukset alkuun jollakin uudenlaisella rokotteella. Tai jos huonoa tulevaisuutta haluaa suunnitella, niin siihen kyllä sopiin linnuista ihmiseen tarttumaan oppinut H5N8. Jo 1970-luvulla meidän biologian opettaja varoitti, että kyllä me näistä nykyisistä flunssista selviämme, mutta sitten kun tulee A-tyypin influenssa, niin sitten on totinen paikka.

Eikun piti suunnitella koronan jälkeistä aikaa.

Nyt on poikki kaikki entiset harrastukset ja tavat. Minulla on sellainen addiktio, että jos aloitan syksyllä jonkin harrastuspiirin, siis kirjoittajapiirin, niin siellä pitää käydä joka kerta kun kerran on aloittanut. Nuo ovatkin kyllä sen tyylisiä rakenteeltaan, että yksikin poissaolo jättää ison aukon. Se helpottaa, jos opettaja käyttää tiedotuksessa apuna sähköpostia. Mutta kuitenkin, tuollainen harrastus sitoo minua todella paljon. Se on sitten eri asia, että mitä se antaa.

Kysymys kuuluukin, että jos näyttää siltä, että syksyllä voi koronan tähden mennä johonkin piiriin niin menenkö. Jatkanko samaa rataa vai aloitanko jotakin aivan uutta, ja mitä se mahdollisesti olisi. Sitä on nyt aikaa miettiä.

Olenko nyt koronaeristyksessäni menettänyt loputkin sosiaaliset taitoni, nyt aina kun keskustelen jonkun kanssa, puhelimessa tai livenä, niin mä mokaan. Tänään tuli sellainen fiilis, että en puhu enää kenellekään mitään, kun aina puhun tyhmästi, sopimattomasti tai sitä samaa kuin jo monta kertaa ennen. Kuuluuko mun opetella kommunikoimaan taitavasti, sivistyneesti vai olemaan kiltisti hiljaa. Jotenkin on sellaista, että koska niitä ihmisiä, joiden kanssa juttelen viikoittain, on aika vähän, niin jos niistäkin jätän jonkun pois, niin menee aika vähiin.

Mun pitäisi varmaan mennä sosiaalisten taitojen kurssille. Jotenkin harmittaa, koska juttelu ei onnistu, vaikka tietoisesti yrittäisin. No joo, olkoot.

Jos mietin, että mitä koronan jälkeen, niin päädyn samaan vanhaan valinnan vaikeuteen: SANA VAI KUVA. Vaikka tietysti siihen voi todeta: SANA JA KUVA. Ne sopivat hyvin yhteen.

Nyt ei ole mieli kovin korkealla, mutta nuohätä, kyllä tämä tästä.

 

$€