Ennen koronaa kirjoittajapiirissä kirjoiteltiin kirjeitä itsellemme vähän eri tavoilla toteutettuina. Mulle kävi niin, että kehittyi avartava kirjeenvaihto 20-vuotiaan minän ja 60-vuotiaan minän välille. Vapauduin kirjoittamaan avoimesti, koska tunsin kirjeen saajan tosi hyvin kumpaankin suuntaan kirjoittaessani, ja niin onnistuin purkamaan itseäni tehokkaasti.

Näinkin 60-vuotias minäni kirjoitti:

Ihan säikähtäisit, jos tietäisit, miten samanlaisia me olemme. Samalla tavalla istun täällä pöydän ääressä ja kirjoitan päiväkirjaa, samalla tavalla kuin sinäkin. Ne samat tarinat, joita kehittelit, samat fiktiiviset ihmiset elävät edelleen. Ovat kyllä vähän muuttuneet vuosikymmenten varrella, jopa vanhentuneet, eivät kuitenkaan niin paljoa kuin minä itse. Elävät sitä samaa elämäänsä. Niin siinä vain kävi, ollaan jo hyviä tuttuja.

Sinä kirjoitit kuulakärkikynällä ruutuvihkoon, mutta minä näpyttelen tietokoneeni näppäimistöllä. Kauan sitten minulla oli sähkökirjoituskone, sillä oli kevyempi näppäillä kuin vanhalla kirjoituskoneella, siinä oli yhden rivin muisti.

Pitäisikö kirjoittaa lisää kirjeitä itselle.

$€