Tajunnanvirtaa

 

Ajaudunko vain tilanteesta toiseen sen kummemmin ajattelematta, miksi teen niin, valitsenko vai ajaudunko vain johonkin suuntaan tai tilanteeseen.

Ihan oikeasti, huijaanko itseäni tekemällä itsestäni muuta, kuin pohjimmiltani olen. Enkö minä ihan itse määrää omat rajani, mitkä ovat ne asiat ja arvot, jotka kuuluvat minulle. Mutta tiedänkö mitkä ne ovat, olenko tietoisesti valinnut ne. Onko minulta oma itseni kateissa.

Jos en ole löytänyt edes omaa itseäni, niin miten voin löytää toisia ihmisiä. Siksikö minulle on sosiaalinen toiminta niin vaikeaa. En pysty arvioimaan, että mikä on sille toiselle ihmiselle mieleistä ja mikä ei. Tai sitten minulla ei ole mitään mielenkiintoa pohtia moisia asioita, vaan toimin ja puhun vain niin kuin minulla on ollut tapana. Pitäisi tehdä oma toiminta ja puhuminen tietoisemmaksi ja pohtia tilannetta enemmän.

Jos minulta on kateissa oma itseni ja toiset ihmiset, niin miten sitten löydän yhteyden Jumalaan tai elämään yleensä. Olenko piilossa. Minkä taakse olen piiloutunut. Mitä pelkään, kun en uskalla olla avoin. Luulenko olevani aito ja olenkin jotakin päinvastaista: aidon irvikuva.

Kun on muita ihmisiä paikalla, olen mielelläni näkymätön, hiljaa. Tietysti oman sakin kanssa juttelen ja puhun liikaakin. Olen vähän musta valkoinen: toisille puhun liikaa, toisille en mitään. Mutta kirjoittaa uskallan, koska mahdolliset lukijat eivät ole tässä nyt näkyvillä.

Korona on karsinut elämästä niin paljon, että minäkin alan tuntea tarvetta kuulua johonkin sakkiin, olla edes vähän yhteydessä muihinkin kuin omiin porukoihin. Sitten kun korona on ohi, tai rajoitukset ainakin, niin pitääkö minun laatia joku valmistautumissuunnitelma jokaista sosiaalista tilannetta varten erikseen. Olisin niin, etten ole täysin hiljaa, vaan mukana ja sitten toisissa tilanteissa olisin vähän rauhallisemmin.

Jos yritän liikaa ja montaa lajia toimintaa, saatan uupua. Mutta jos ei ole mitään muuta kuin tämä asunto metsässä ja mies, niin sitten saattaa masennus väijyä lähellä. Onhan minulla blogi ja puoliväliin kirjoitetut muistelut. Joo.

Tietyllä tavalla mua ressaa ajan rajallisuus ja vuorokausien vaihtumisen hurja vauhti. Päivät menevät huomaamatta ohi, ovat liikaa toistensa kaltaisia. Piirränkö aarrekartan, laadinko pitkäntähtäyksen suunnitelman. Yleensä opetetaan karsimaan, mutta mitä tästä nyt voisi poistaa, sitten ei jää mitään, tai mitä sitten ottaisin tilalle. Olen kerran karsinut elämästäni pois paljon aikaa vieneen luottamustoimen, jotta on aikaa muulle. Mille muulle. Ei sen tilalle tullut mitään, vaikka piti tulla mielenkiintoisempaa.

 

$€