Tomaatti ’Tanskan viennin’ taimet ovat nyt yksittäin maitopurkeissa ja multaa on kaulaan asti. En ole ennen kasvattanut tuolla tavalla lisäämällä teipaten maitotölkkien korkeutta. Onhan se hyvä, että juuret saavat olla rauhassa ja tomaattihan tykkää siitä, että juurten päälle lisätään multaa. Mutta ei se niin mahdottoman nopeaa ole teipata noita korokelaitoja, mutta ehkä siihen rutinoituu. tanskanviennin taimia on 24 ja minusta ne ovat ihan hyvän näköisiä.

IMG_5480%20%282%29.jpg

Sellerin taimia en ole ennen kasvattanut, enkä ole varma kasvatanko jatkossa, siemeniä kylläkin jäi pussiin. Ei voi hitaampaa olla. Olen kylvänyt nämä puolitoista kuukautta sitten. No, onhan kesään aikaa.

IMG_5481%20%282%29.jpg

Nämä ovat tomaatin taimia, lajike on Maatiaisesta tilaamani ’Potattomatti’. Sillä on kai lehdet kuin perunalla. Näitä en ole vielä koulinut, pitäisi jostakin kehitellä niille ruukuille tai maitopurkeille tilaa. Kyllä nuokin sitten rehevöityvät, kunhan saavat multaa vartensa ympärille.

IMG_5483%20%282%29.jpg

Tämä kylvös ei onnistunut, kai siihen iski taimipolte. Syitä voi olla monia. Ensinnäkin idätyslämpötila oli liian alhainen, koska muut olivat jo itäneet, niin en lämmittänyt enää uunia. Toisekseen tuo vuoka on riejätön, mutta niin on potattomattienkin vuoka. Ei mitään hätää, toisessa päässä on munakoisoja ja toisessa paprikoita, mutta kumpaakin lajia on aikaisemmin kylvämiäni ja ne kasvavat hyvin.

IMG_5484%20%282%29.jpg

Näillä mennään. Tänään kylvin persiljaa ja salaattia. Persilja itää kovin hitaasti, siksi kylvin nyt jo, ja salaatin ajattelin syödä ennen kesää.

 

$€