Liiterin osuus on siis siinä, että kasvihuone tulee yksilappeisena läppänä liiterin päätyseinälle.

Liiteristä ei sen enempää, siihen on nyt laatta valettuna ja päälle tulee peltikatto, vuoden päästä keväällä mun mies saa tehdä sen täyteen klapeja kuivumaan, vanhassa liiterissä on ainakin vuodeksi klapeja, saattaa olla kahdeksikin. Vanhoilla ihmisillä on tapana jemmata suuria määriä klapeja varastoon, mutta tähän meidän uuteen mahtuu vain kahden vuoden tarve. Tarkoitus olisi purkaa vaha liiteri pois sitten, kun se on tyhjä, mutta jos käykin niin, että mun mies tekee senkin täyteen. Miksi vanhoilla ihmisillä on niin paljon klapeja varastossa. Voisi ajatella, että varautuvat huononevaan terveyteen, mutta luulen, että syy ei ole siinä, vaan siinä, että pitää tehdä jotakin tarpeellista, eikä keksi muuta, ei jaksa opetella mitään uutta, mutta kun talven karsii rankoja metsässä ja sitten saa ne kevääksi pihaan, voi tehdä kaksi kolme kuukautta rauhalliseen tahtiin klapeja ja kesän tultua menee taas pari kolme kuukautta, kun pinoaa ne liiteriin, ei tarvitse tehdä muuta ja näyttää ahkeralle. Jos kunto on edes jonkinmoinen, kertyy vuosittain enemmän kuin kuluu ja niin pitää täyttää vanha heinäsuuli ja sen jälkeen vanha navetta ja sitä rataa. Ei se mitään haittaa, vaikka kosteassa navetassa vanhimmat monia vuosia vanhat klapit ovat jo pehmenneet ja lahonneet.

 

Siis kasvihuone, se nousee samaan tahtiin liiterin kanssa.

Se valmistumisen kanssa vaihtelee skenaariot ja aikataulut aivan kuin hallituksella vaihtelee yllätyksellisen koronan kanssa, mutta nyt olen toiveikas kasvihuoneen suhteen. Talvella sanoin miehelleni, että sen pitää olla vappuna valmis. Tiedän hyvin, että vielä vappuna ei kanneta kurkun taimia lämmittämättömään kasvihuoneeseen, mutta tiedän myös sen, että toukokuun alkupuolella me molemmat siirrymme töihin Esikoisen pelloille, eikä meillä eläkeläisillä ole enää aikaa rakentaa yhtään mitään ennen syksyä. Mutta nyt näyttää siltä, että saamme kasvihuoneen hyvälle mallille ennen peltohommia. Yllätyksiä voi tietysti tulla.

Minulle olisi riittänyt varsin kevytrakenteinen kasvihuone, mutta mieheni tekee hommat perusteellisesti ja niin valoimme oikein anturan ja sen päälle laitoimme valuharkkoja, ovien kohtaan kerroksen ja muualle kaksi. Pitkän pähkäilyn jälkeen nyt olemme sitä mieltä, että sekä kattoon että seiniin tulee valokate. Mun mies oli alkuun kennolevyn kannalla, mutta ehkä sitä ei laiteta. Vielä voidaan vaihtaa materiaalia, koska sitä ei ole ostettu. Seinissä olisi muovikalvollakin hyvät puolensa, se ei ole täysin poissuljettu vaihtoehto.

Tässä yhtenä päivänä mun mies kävi kaupassa traktorilla kärryn kanssa. Kun hän tuli lastina oli kaksi lavaa valuharkkoja, painekyllästettyä puuta alajuoksuiksi, lavallinen aitaseipäitä Esikoiselle ja sitten sanoi, että on kaksi pussia suolaa. Joo, kävin vilkaisemassa pihan perällä. Pussi se on tuokin.

IMG_5593%20%282%29.jpg

 

$€