Nyt on pakko kirjoittaa, mutta ei mitään ideaa tai asiaa ole mielessä. Juuri siksi pitää kirjoittaa, että pää on tyhjä. Monesti kirjoitan siksi, että pää on liian täynnä. Viikolla olin ressaantunut äitini mustasta jalasta, mutta nyt olen kuskannut hänet lääkärissä, eikä siinä ilmeisesti ole muuta kuin verisuoni katkennut, onko hän vähän kopauttanut sitä jonnekin vai ei, sillä ei liene mitään merkitystä, mutta kun oli jalka värillinen polvesta alaspäin, niin mua häiritsi se. Torstaina ja perjantaina meillä oli Tytön lapset, 4 ja 2 vuotiaat, olivat oikein yötä, nukkuivat hyvin, ovat he ennenkin meillä olleet yökylässä. Heidän perhepäivähoitajatätinsä oli lomalla ja vanhemmat töissä. Laitoin perjantaina Tytölle viestiä, että tuomme lapset, koska mun miehen pitää päästä rautakauppaan. Tyttö laittoi viesti, että he lopettelevat töitään ennen neljää. Minä ajattelin, että mennään puoli neljän aikaan, ei sillä merkitystä vaikka eivät ole vielä tulleet töistä, koska mulla on heidän avain. Mutta eivät he missään olleet vaan kotona, keittiön pöytä oli täynnä Vävyn tietokoneita ja näyttöjä, ja hän puhui puhelimessa työpuhelua, Tytön koneet, läppärit ja näytöt olivat olkkarissa. Olivat he jo kirjautuneet ulos töistään, koska olivat aloittaneet aamulla aikaisin, kun ei tarvinnut lasten kanssa touhuta ja viedä hoitoon. Tyttö oli lopettanut logistiikka-asioiden koordinoimisen ja Vävy automatiikan suunnittelun, lapset saivat juosta ja kirkua.

Miniä kirjoitti aprillipäivänä tyylilleen sopivan reippaan somepäivityksen, hän sanoi täyttävänsä 33, joten on elänyt jo kolmanneksen elämästään. Minulle tuli mieleen, että mulla on sitten jäljellä vain viimeinen kolmannes, jos sitäkään, eivät kaikki elä satavuotiaiksi. Jos miniällä on kova kiire saada tehtyä suuri määrä kaikenlaisia juttuja nopeasti, niin kai minunkin pitäisi miettiä, että mitä vielä haluan tehdä. Tämän toisen koronakevään hommaksi olen jo syksyllä suunnitellut kasvien kasvatukseen paneutumista. Nyt näyttää täällä yksinäisyydessä, tai kaksinaisuudessa mieheni kanssa, syntyvän blogijuttuja, hyvä niin tai huono. Hyvä siksi, että tulee kirjattua päiväkirjamaisesti asioita ylös, huono siksi, että mun muisteluitten asiakirja on unohtunut täysin, olen kirjoittanut siitä murheeni ennenkin. Jospa vaikka vielä välähtäisi aivoissa joku uusi kiva otsikko, josta muistella.

Jos miniällä on kolmannes elämästä mennyt, niin mulla aika vilistää hurjaa vauhtia, on kyllä totta, että vanhetessa aika kuluu nopeammin, eivät ole tunnit tai päivät tai viikot kaikille saman mittaisia. Johtuuko se sitten siitä, että tahti toimia hidastuu ja voimat vähenee. Jos bujo on nuorille työkalu järjestellä asioita niin, että ehtii tekemään kaiken, niin meikäläiselle se on paremminkin työkalu siihen, että keksisi kivaa tekemistä. Ei silti, kahden viikon kuluttua voi olla jo pellolla kiirettä, minäkin olen taas laskettu mukaan Esikoisen maatalouden työvoimaan. Tässä meidän pihan ympärillä on Esikoisen peltoja, parikymmentä hehtaaria kevättöitä olisi tässä, kauempana lisää. En tiedä paljonko yhteensä kylvettävää, hänellä on viljelyksessään 160 hehtaaria, mutta siinä on paljon nurmea ja laidunta. Hänen pelloillaan kevättöihin menee paljon aikaa, koska ensin pitää levittää laudankuivikelantaa ja sitten yrittää sekoittaa se maahan, hommaa ei ollenkaan helpota se, että viljelytapa on luomu ja siksi mukana seuraa enemmän tai vähemmän juolavehnän juuria. Viime keväänä niitä kuivateltiin auringossa, mutta se oli liian kauan ja sitten vilja iti epätasaisesti, näkee nyt, että millainen taktiikka isännällä on, ja millainen sää. Esikoisella on nyt paljon enemmän itsellään touhua kuin viime keväänä, toivottavasti kaikki järjestyy hyvin, eikä tule ylimääräisiä hommia tai mitään ongelmia, hajoa koneet tai muuta sellaista. Kun on saatu kylvettyä, mun ja mun miehen homma on saada laitumien aidat kuntoon, Esikoinen ei ilmeisesti ehdi niihin hommiin tänä keväänä ollenkaan, nyt jo näkee, että märässä maassa aitoja on kaatunut paljon ja metsän sorkkaeläimet ovat hajottaneet aitoja paljon. Ja kun niitä aitoja on kilometritolkulla. Se on ihan kivaa korjailla niitä, kunnes ilmestyy hyttyset pusikoihin. Joten sellaiset merkinnät voin tehdä bujooni to-do-listalle ja voin nyt hyvillä mielin viettää vielä vähän leppoisampaa aikaa. Jospa ensi viikolla saataisiin kuorma betonia liiterityömaalle.

Tuo em. nelivuotias selitti mulle, että työt tehdään tietokoneella, kaikki muu on hommia.

 $€