Kuten tavaksi on tullut, niin tässä taas muistikirjamerkintöjäni kasveista ja sienistä.

 

7.9.2021

Otimme hallapeitot pois, myös harsot, eikä niitä enää laiteta. Sitten kun tulee hallanvaara kerään sadon pois.

Hain illalla ämpärillisen sieniä, pääasiassa tatteja, herkkutatteja. Putsasin, kuumensin, laitoin jäähtymään, suurin osa päätyy pakastimeen.

 

8.9.2021

Laitoin koristemansikan rönsyjä juurtumaan kasvihuoneeseen.

Pesin lasipurkit, jotka jokupäivä tyhjensin huonekasvien pistokkaista, niitä on 13 kappaletta.

Poistin avomaankurkkukasvuston, muutama kurkku löytyi vielä, mutta nyt ne on sitten kaikki keittiössä, lisää ei tule. Käänsin maan siitä kohtaa.

Kolme kesäkurpitsaa on vielä kasvamassa, yhdessä on toistakymmentä alkua, ei ne kaikki ehdi kasvaa isoiksi, luultavastikaan.

En ole kastellut kriinumeita tässä kuussa, saavat kuihtua talvilepoon, ovat kasvihuoneessa. Eivät kukkineet tänä kesänä ollenkaan. Myös onnenapilat saavat kuivua, en kastele enää. Lukinliljan raahasin hiljattain kasvihuoneeseen ulkoa, sekin saa kuivua. Toinen sinisarja on ulkona, toinen kasvihuoneessa, niitä olen kastellut vielä, mutta lopetanko jo. Ulkona tietysti saa sadetta.

Illalla viisivuotiaan kanssa sienestämässä, saatiin melkein ämpärillinen. Hän valitsi itselleen kaksi kaunista herkkutattia.

 

9.9.2021

Käsittelin eiliset sienet.

Vielä löytyy ainekset tuoresalaattiin: ulkoa kesäkurpitsaa ja kasvihuoneesta lehtisalaattia, paprikaa, tomaattia ja mausteeksi ranskalaista rakuunaa.

Tein omenapaistosta.

Toin lehtikaalin lehtiä kuivumaan.

Järjestelin keräämiäni siemeniä. Laitoin karhunkuminan siemenet kosteaan multaan purkkiin kostumaan, odottamaan kylmäkäsittelyä. Saksankirvelin siemeniä en laittanutkaan, mulla on aivan tarpeeksi saksankirveliä, hyvällehän se maistuu, mutta rajansa kaikella. Laitoin ne siemenet koristepurkkiini. Viskoin muutamat turhat siemenet talon seinustalle kissankellojen sekaan, siinä oli: harmaamalvikki, rohtosalkoruusu, tulikukkia, palavarakkaus, kamomilla ja ritarinkannus. Mun pitää opetella, että kuikkia mahdollisia siemeniä ei tarvitse kerätä ja säilyttää, eikä varsinkaan niitä kannata kylvää taimikasvatusta varten, en viitsi kuitenkaan hoitaa niitä, eikä kukaan enää huoli taimia, kirpparimyyjäksi en ala. Sitä paitsi vaihdan nyt kukkamaitani hyötykasvikäyttöön. Parin vuoden kuluttua varmaan keksin jotakin muuta, vaikka koristepansaita. No joo.

Käänsin pihaan ensi vuodeksi kasvimaata.

Hain liiterin takaa ämpärillisen sieniä, siivosin ne, käsittelin ja jätin jäähtymään. Nyt sain siivottua sienet hyvin metsässä, kun ei ollut mukana hoputtavaa viisivuotiasta. Kerrankin olin oikeaan aikaan metsässä, kangasrouskut olivat juuri hyvän kokoisia, sain niitä paljon, laitan pakastimeen odottamaan pikkelssin keittoa, kunhan saan ison määrän kokoon.

 

10.9.2021

Nyt kellari on jo niin viileä, että kannoin pääosan jääkaapissa olleista kurkkusalaateista sinne. Jääkaappiin jäi vain ne, jotka syödään nyt ensimmäiseksi, kun tuoreet avomaankurkut on loppu. Jos kerran vielä tekisin hölskötinkurkkuja, parikymmentä epämääräistä kurkkua tuossa on.

Keitin maijallisen mehua: omena, aronia, punaherukka, puolukka. (siitä tuli hyvää)

Pilkoin kaikki eteisessä ja keittiössä lojuneet omenat kattilaan ja keitin kanelia mausteena, tuli nelisen litraa hilloketta tai mitä lie.

Sääennuste näyttää edelleen ti ja ke aamuiksi hallaa ja sitten tulee viileitä päiviä, joten maanantaina pitää kerätä kaikki kurpitsat pois. Toisaalta ei näyttäisi jatkossa tulevan sen kylmempää, joten ainakin tomaatit saavat olla kasvihuoneessa tällä tietoa vielä kymmenen päivää. Mutta miten on paprikoiden, chilien ja munakoisojen laita.

Mies poimi ämpärillisen puolukoita, niitä on nyt siivottuina kolmisen ämpärillistä, eikä hän ole vielä päässyt kunnolla alkuunkaan. Nyt iltapäivällä hän pui kauraa tuossa ikkunan alla.

Pakastimessa on 22 purkillista sieniä ja 4 purkillista sienikastiketta, joka pitäisi syödä pian pois.

Vein viljakärryn Metsäpellolle, kun mies vaihtoi lohkoa, tullessani piti käydä kantarellipaikalla, mutta en päässyt peltotien läheisyydestä kauemmaksi, kun oli jo ämpäri täynnä haaparouskuja ja karvarouskuja. Siivosin ne ja laitoin vesiämpäriin yöksi.

 

11.9.2021

Sataa.

Keitin rouskut.

Raastoin kesäkurpitsoita ja laitoin pakkaseen.

Pääskysen poikasista kaksi lentää ja kaksi räpyttelee vielä pesässä. Palokärki melskaa aitan takana.

Salaatiksi kasvihuoneesta lehtisalaattia ja tomaatteja, niitä mystisiä mustia.

Yks anoppikerholainen toi 8 keräkaalia ja 4 kukkakaalia.

 

12.9.2021

Sataa.

Survoimme yhteisvoimin (muusinuijalla, lihamyllyllä) kaikki mieheni poimimat puolukat.

Kävimme sienestämässä: kangasrouskuja, karvarouskuja, muutama tatti ja yms.

Siivosin, keitin/kuumensin sienet illalla. Laitoin yöksi jäähtymään.

 

13.9.2021

Laitoin sienet pakastimeen.

Keräsin kaikki kurpitsat. Isoimmat 15 kpl toin sisään pesin ja laitoin kamarin lattialle kuivumaan. Saavat olla siinä pari viikkoa. Kottarillisen pienempiä kurpitsoita jätin peiton alle vajaan. Kesäkurpitsoista otin pienetkin pois, ei niitä paljoa tullut. Pari hedelmöittynyttä kukkaa jäi ulos testaamaan hallaa.

Kannoin paprikat 7 kpl ja chilit 5 kpl pesuhuoneeseen. Saavat olla siellä niin kauan kuin saunomme pihasaunalla, siis ainakin jouluun, vai tuleeko nyt pakkaset ennen joulua. En kastellut ruukkuja, mutta sumutin kasvit reippaasti, joten vettä tippui mullan päälle. Olivat kuivia, osa lehdistä oli nuutuneita. Niistä saa satoa vaikka heti, on kypsiäkin. 

Otin kasvihuoneen peräpenkin munakoisoista hedelmät pois ja leikkasin kasvit pois, mutta tomaattien viereen jätin kahteen vielä kasvamaan munakoisoja, käärin ne harsoon.

Toin kaikki vähänkin värittyneet tomaatit sisään kypsymään. Keräsin myös Micro-tomaatit.

Leikkasin ulkona olleesta sinisarjasta kuihtuneet kukat pois ja kannoin ruukun kasvihuoneeseen.

Minne ne pääskysen poikaset ovat joutuneet. Lauantaina vesisateessa täällä lenteli pääskysiä, mutta aamulla oli vielä kaksi poikasta pesässä, eilen ei näkynyt pääskysiä, eikä tänään. Lähtikö ne kaksi suoraan pesästä muuttomatkalle vai ovatko ne raatoina pesässä.

 

14.9.2021

Ei ollutkaan vielä hallaa.

Otin vesimittarin vajaan, ennusteessa on kymmenen päivää poutaa ja sitten ei enää tarvitse sadetta mitata.

Laitoin viimeiset kurkut viipaleina etikkaliemeen.

Inventoin säilykkeet, kurkkusäilykkeitä kellarissa on yksi iso purkki 3 litraa, keskikokoisia, vähän yli litran purkkeja, on 17 ja sitä pienempiä purkkeja on 12 ja jääkaapissa on 5 sekalaista purkkia, osa vajaita. Jääkaapissa on valkosipuleita etikkaliemessä litran verran ja kolme pientä purkkia tulista punaherukkachilikastiketta.

Mies kävi poimimassa ämpärillisen puolukoita.

 

15.9.2021

Tein hävikkiruokasämpylöitä, niissä on jääkaappiin lojumaan jääneitä rouskuja ja omenahillokkeen loput, liemenä on kesällä pakastimeen viskaamani vanhentunut maito. Sähköuunissa paistan.

Kasvispataa uuniin: hallan uhatessa poimimani pienet kesäkurpitsat, pesuhuoneesta paprikoita, munakoisoja, kaikki sisällä olleet jo värittyneet tomaatit, myös Microt, valkosipuli eteisestä, oreganoa, mustapippuria, öljyä.

Kuorin ja raastoin isot kesäkurpitsat, laitoin raasteen pakastimeen. Yksi hyvä keskikokoinen vihreä kesäkurpitsa ja pieni keltainen jäi lähipäivien ruuaksi. Siinä oli sitten tämän kesän kesäkurpitsat, vai pitääkö hyväksyä, että on jo syksy. Myönnän, mun syksy alkoi toissa päivänä maanantaina.

Keräsin kehäkukan kukkia ja siemeniä.

Keräsin viimeiset pensaspavut ja kiskoin kasvit pois, käänsin maan.

Ravistelin kuivumassa olleista sikurin varsista siemeniä, toin ne sisälle, varret paiskasin liiterin taakse, sinne saa kasvaa sikuria, jos kasvaa.

Kasvihuoneessa otin kiinansipulit pois penkistä, laitoin ne taimet laatikoihin, voin viedä vaikka kellariin talvehtimaan. Ne olivat huonossa paikassa, eivätkä kasvaneet ollenkaan, mutta hengissä pysyivät. Voin istuttaa ne ensi keväänä ulos kasvamaan.

Söin puskasta muutaman vatun ja kasvihuoneen amppelista mansikan.

Istutin yhtenä palana koko kesän kylvöpurkeissa olleet harmiot ja morsingot pihapenkkiin, näkee, että ovatko keväällä hengissä.

Nyt on kasvihuoneen pöydän alla itusilmut valmiiksi jemmattuna kipoissa, sekä talvivalkosipulin että käärmeenlaukan.

Ilmasipulin ilmasipulit laitoin maahan.

Kärräsin kasvihuoneesta tyhjät ruukut ja purkit kellariin.

 

 

$€