Tajunta virtaa, osa kuusi.

 

Tämä nykyelämä on menneisyyden tuottama kypsä hedelmä ja samalla hautoo lämmössään tulevaisuuden munaa. Tässä hetkessä on eilisen ja huomisen ajaton leikkauspiste, siinä elää samanlainen vapaus sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen.

Pettymykset opettavat minulle, että olen hidas oppimaan. Aina uudelleen ja uudelleen hakkaan päätäni samaan seinään.

Kun on päässyt huipulle, pienikin lipsahdus voi syöstä kuolemaan.

Valitsin oman itseni ja sain aikaan kaaoksen, koska en valinnut Jumalan käden suojelusta.

Millainen olisi maamme lakikirja ilman Jumalan kymmentä käskyä, millainen olisi moraalimme ilman Jumalan lakia.

Mitä sillä on merkitystä, että mitä vääriä valintoja, hairahduksia ja syntejä olen tehnyt menneisyydessäni. Ainoastaan sillä on merkitystä, jos niillä on edelleen taipumusta toistua, en ole päässyt niistä eroon.

Onko yksi suurimmista ongelmistani se, että en osaa kuunnella. Kyllä kuulen, mutta en tarkkaile ilmeitä ja eleitä, en ymmärrä vihjausten merkitystä. Ja toisaalta, kun puhun itse, en osaa lähettää sanojani tukevia merkkejä. En osaa päätellä, että haluaako puhuja sanoa sen mitä sanat ilmaisevat, vai onko hänellä muu viesti, ehkä jopa päinvastainen.

Kun kaivan esiin muistoja, myös niitä vähemmän kivoja todellisista virheistä pikku munauksiin, niin teenkö samalla itseni kykenemättömäksi itseni ihailuun.

Minun pitäisi olla koko ajan Jumalan yhteydessä, Hänen tahtonsa alla, sillä heti kun katkaisen yhteyden, olen menossa väärään suuntaan harrastamaan tyhjän puhumista, kehuskelemaan itseäni, panettelemaan tuttujani, kertomaan juttuja, joiden todenperäisyydestä ei ole varmaa tietoa.

Miten kaukana tämä arkielämä ja juhlanaikakin on siitä mitä viisaat sanovat mystiikaksi. En myöskään näy hempeää romantiikkaa ja kynttiläillallisia, kun istumme sohvalla vierekkäin ja katsomme kymppiuutisia.

Vaatii jonkinlaista ankaruutta itseä kohtaan, jotta pystyy olemaan lempeä ja auttavainen toisia kohtaan.

Onko minun sitten tärkeämpää päästä selville oman käytökseni vaikuttimista, kuin keskittyä ymmärtämään toisten ihmisten käyttäytymien syitä.

Joustavuus elämän ratkaisuissa ei merkitse sitä, että olisin pelkuri, minulta puuttuisi rohkeutta.

Liian suuren lahjan saaminen polttelee mieltä, varsinkin kun tiedän sen antajan panostaneen lahjaan paljon aikaansa ja varojaan. Se aiheuttaa minulle paineita vastaavanlaisen lahjan hankkimiseen hänelle. Mahdotonta, en osaa, en tiedä mistä hän pitää. Ei sen väliksi, ei sillä ole merkitystä, antoihan Jumalakin meille lahjaksi Ainoan Poikansa, eikä meillä ole antaa hänelle kuin syntinen sydämemme. Kun saan mielestäni liian arvokkaan lahja, voin lievittää tuskaani sillä, että annan siitä osan eteenpäin jollekin toiselle.

 

 

$€