6.6.

 

Eilen illalla peitin kurpitsat, koska ennustettiin viileää yötä. Oranssi Hokkaidoitten päällä on ollut koko ajan kaksinkertainen kasvuharso, nyt en ole katsonut sinne alle. Kesäkurpitsoitten päällä oli kuitukangasta yksin- tai kaksin kerroin, ne on suunnilleen kunnossa, mutta tavallisen puuvillalakanan alla olleet talvikurpitsat ovat saaneet aika pahoja jälkiä lehtiinsä.

Istutin paprikat ruukuista kasvariin tomaattipenkin reunaan.

Laitoin tomaateille tukinarut.

Istutin ruusupavut kasvariin, niitä iti vain neljä, vaikka kylvin koko annospussin. Muutenkin kaikki pavut, paitsi maatiaishärkäpavut, ovat itäneet huonosti. Osan olen liottanut ennen kylvöä, osaa en ole.

Istutin ananaskirsikan kasvarin pohjoisnurkkaan.

Mies leikkasi nurmikkoa, siinä kukkikin korkeat voikukat, tässä on ollut nyt niin paljon kaikkea muuta touhua ja hommaa.

Peitin kurpitsat kuten eilenkin, mutta puuvillalakanan vaihdoin nelinkertaiseen kasvuharsoon talvikurpitsoitten päälle. Nyt kyllä ennuste lupaa lämpimämpää ja siltä ulkona tuntuukin.

Kasvihuoneen amppeleissa mansikat kukkivat. Pölyttyykö ne siellä. Sää kyllä lämpenee ennusteen mukaan, joten join pitää ovia auki.

Päärynäpuun kukat ovat jo kuihtuneet, Huvitus kukkii täysillä ja Tallinnanpäärynäomena availee kukkiaan.

Sääennuste lupaa kymmenen päivää poutaa, kun luen sitä sammakkohenkilön taidoillani, se tarkoittaa, että kohta tarvitaan kasteluvettä enemmän kuin viitsin kantaa keittiöstä, ulkohana on rikki, toivon että mies soitta putkimiehelle. Täällä metsässä on kaikki kaukana, paitsi putkimies, joten ei pitäsi olla ongelma, se on vaan tässä järjestyksessä niin, että mun miehen pitää soittaa sille putkimiehelle, joka on meen pojan lapsuuden aikainen leikkikaveri.

 

$€