On sitten vaan niin vaikeaa kommunikoida ihmisten kanssa.  

Kun menin sanomaan yhdelle lapsistani, että hänen sisaruksensa oli Jukolan viestissä, niin se olikin ihan kauheaa, kun puhun toisten asioita, kuuluu puhua vain omia asioita, varmaan tosi mielenkiintoista, jos mä selittäisin samaa kuin täällä lukee kasvien päiväkirjassa, ei mun elämässä ole muuta, hei jee, avomaankurkun siemenistä on muutama itänyt, tuskin se täälläkään ketään kiinnostaa, mutta saa lukea, jos huvittaa, jos ei huvita, niin voi vaihtaa muualle. Onko siis nykyään niin, että sivistynyt ihminen ei puhu mitään muiden asioista. Mä olen niin antiikkinen, että minusta pitää puhua toistenkin asioista perhepiirissä, tai ainakin saa puhua. Mä saan puhua vaikka tädilleni, että missä mun lapset asuu ja mitä ne tekee. Vai olenko mä hupsu, ko ajattelen, että jos on tyyppi, jonka elämästä kukaan ei puhu mitään, niin minusta tuntuu, että siinä on jotakin salattavaa. Jos sille tyypille kukaan ei kerro työpaikkaa, niin onko hän töissä ollenkaan, jos kukaan ei sano, että se on työtön, niin onko hän vaikka sairas ja jos kukaan ei sano mikä sairaus sillä on, niin onko hänellä mielenterveysongelmia, jos hänellä ei ole, niin onko hän päihderiippuvainen, vankilassa tai kadonnut. Vai onko asia vain niin, että hänen vieraskielisen työpaikkansa nimi on niin vaikea lausua, ettei kukaan edes yritä. Miksi sitten ei voi sanoa, että se on kiinalainen firma.  

On sitten vaan niin vaikea kommunikoida ihmisten kanssa.  

Mielestäni kuuluu sanoa jokin vastaus, kun toinen on puhunut: joo, jaa, niin, höm, hm, jos ei pidemmälti halua puhua, mutta sitten tietää, että toinen on kuullut. Jos ei tule mitään vastausta, se on suomeksi hienovaraisesti sanottu: voisitko olla hiljaa, ei v**** kiinnosta sun juttus, ja silloin puhujan on parasta vaieta. 

On sitten vaan niin vaikea kommunikoida ihmisten kanssa.  

Vastaa ei ole hyvä sanoa. Jos ei kovin innostu olemaan samaa mieltä niin pitää sanoa ainakin: joo, jaa, niin, kai, näkee, mitään kieltosanoja ei ole hyvä käyttää. 

Pitää siis vaan puhua vähän jostakin kurkun itämisestä ja muiden puheisiin köhistä vastaukseksi jotakin mitä ei voi tulkita kieltäväksi. Mielenkiintoista keskustelua, jospa opettelen olemaan hiljaa ja mumisemaan: juu, jaa, joo. Ei minusta kahvipöydässä ole kivaa, jos koko sakki on hiljaa tai voi ollakin hyvä, silloin ei tule loukattua ketään. 

SE