30.6.

Söimme ensimmäiset avomaankurkut kasvihuoneesta.

Mansikoita kypsyy vielä muutamia.

Pitsi-itulehti teki kuperkeikan ja levitti pikkutaimensa pitkin tuvan lattiaa, mullat myös.

Heitin samettilehden ja taskujuorun kompostiin.

 

3.7.

Maatiaisruusupavut kasvavat vauhdilla kasvihuoneessa.

Kiinalaisilla käärmeillä (kurkku) on myös vauhtia.

Pavun taimia on paljon, enkä ymmärrä tilannetta. Minusta kylvin vain ja ainoastaan Borlotto-papua kasvihuoneeseen, mutta nyt osa taimista kasvaa hurjasti mittaa. En ollenkaan muista, että olisin kylvänyt salkopapuja.

Krasseja pitää kastella paljon.

Tillit kasvaa hitaasti kuivassa maassa.

 

4.7.

Härkäpavut nääntyy kuumuudessa, vaikka kannankin niille vähän vettä.

 

5.7.

Otin tomaateista varkaita pois ja siivoilin huonoja alalehtiä pois.

Tomattomaatti tuottaa jo satoa. Ne ovat epäsäännöllisen muotoisia. Kasvu on pensasmaista, en ole karsinut yksirunkoiseksi.

Evakossa on paljon raakileita. Aluksi otin varkaita pois, mutta sitten tajusin, että ne haluaa kasvaa pensasmaisesti. Söpö lajike.

Zuckertraube kasvaa odotetusti rehevästi, mutta siinä on kovin harvassa kukkaterttuja. Kasvu kärsi kymmenen päivän hellehelvetistä

Moneymaker kärsi vielä enemmän helteestä, osassa raakileista on latvamätää.

Sweet million kasvaa villin vapaasti, muttei rehevästi.

Tumbler kasvaa hyvin ämpäreissä ja raakileita on paljon. Yhden pienen tomaatin maistoinkin jo.

Tänään satoi pitkästä aikaa, meillä on ollut kovin kuivaa. Jospa kurpitsat nyt innostuisivat kasvamaan. Olen kyllä kantanut niille vettä ja lantavettäkin, mutta ovat kovin kituliaita.

Tänään ensimmäinen tomaatti saunanpäätyyn istuttamistani ylijäämä taimista. Sidoin taimia kiinni viimevuotisiin auringonkukan varsiin. Varkaita en poistanut, lajikkeista ei tietoa, ehkä näyttävät muotonsa kesän mittaan.

Rönsylilja kasvaa rikkakasvina kasvihuoneessa.

Krassit aloittivat kukintansa.

 

6.7.

Otin tomaateista varkaita ja huonoja lehtiä pois.

 

7.7.

Nostin kasvihuoneesta ulos istuttamatta olevat kesäkukkien taimet ja huonekasvit, joita on vain vähän. Mulla on nyt paljon vähemmän huonekasveja kuin viime vuonna, silloin oli kasvihuoneessa iso pöytä täynnä, nyt ei ole edes pöytää, vaan siinä kohtaa kasvaa kurkkuja ja papuja.

Laitoin köynnöstämään lähteneille pavuille naruja ja siksi piti viedä amppeleissa olevat mansikat ulos, paitsi kaksi, jotta sain laitettua narut. Varmaan pitää laittaa lähipäivinä lisää naruja, sieltä nousee lisää köynnöstä. 

Laitoin tomaattien juurelle kalkkia ja kastelin koko kasvihuoneen lantavedellä.

 

$€