20.7.

Siistein kaksi intiannukkajuorua. Liotin ne.

Leikkasin tyyriästä 3 latvaa pistokkaiksi. Antaa kuivua huomiseen.

Jatkoin eilisiä hommia kivikossa.

Timjamit itää.

Istutin samettikukat pihaan ja kääpiösamettikukat ruukkuihin ( 9kpl ). Kummatkin olivat vielä kylvölaatikoissaan. En ollut aivan ajoissa tämänkään asian kanssa. Nyt on kylvölaatikot tyhjiä!

Viime syksynä oli kahdessa laatikossa koulimattomia taimia, nostin ennen talvea juurisykkyrät pois laatikoista ja istutin maahan, niissä ei ollut enää silloin nimilappuja tallessa, enkä muistanut mitä olin kylvänyt. Näyttävät olevan morsinko ja harmio. Samaan aikaan syksyllä istutin pikkuruukuista maahan jotakin. Ne ovat hirvenkelloja.

 

21.7.

Laitoin tyyriän pistokkaat multaan ja katkaisin pesuhuoneessa lojuvan pitsi-itulehden latvan myös pistokkaaksi ja laitoin ruukkuun. Siinä oli jo varressa juuria valmiina, kuten sillä kasvilla monesti on. Ruukkuun jäi tynkä ja muutamia lehdistä pudonneita pikkutaimia. Saavat olla, en heitä vielä kompostiin.

Laitoin vedessä olleet kolme vaalean tuoksupelargonian pistokkaat yhteen ruukkuun. Niissä oli vain vähän juuria. Samoin yhteen ruukkuun laitoin jo kauan vesilasilla olleet amppelisoilikin pistokkaat. Niissä oli jo isot juuret yhdellä mykkyrällä. Se vanha amppelisoilikki, joka paloi ulkona auringossa ja tuulessa läpinäkyväksi ja jonka leikkasin aivan lyhyeksi, on lähtenyt kasvamaan uutta versoa ulkona.

Lannoitin amppelitomaatit punaisella.

 

23.7.

Löysin pienen kantarellin ja yhden kunnollisen lehmäntatin. Muuten on vielä sienet vähissä.

Vatut ja mustikat ovat kypsiä.

 

24.7.

Pakastin anoppikaverin kukkakaalia, mieheni poimimia mustikoita ja basilikaa.

Keräsin ruusupavun palkoja, mutta se oli vähän hankalaa, koska ne latvat menevät kasvihuoneen korkeammassa sivussa katossa ja tunkevat katteen raosta ulos. Tikapuut eivät oikein sopineet mihinkään väliin salkopapujen narujen sekaan. Päätin, että ruusupavun palot saavat jatkossa kasvaa rauhassa siellä korkeuksissa. Kerään tuleentuneena syksyllä ne, jotka ovat niin ylhäällä, etten kiipeämättä yllä.

 

25.7.

Istutin maa-artisokat. Keräsin maa-artisokat viime syksynä ämpäreihin ja laitoin väliin multaa, ämpärit kellariin väljä kansi päällä, ettei pitkähäntäiset syö. Keväällä minulla ei ollut niille paikkaa, eikä suurta kiinnostusta viljelyyn. Niitä oli neljä isoa ämpärillistä. Joskus toukokuun lopulla huomasin, että olivat kovassa kasvussa, nostin ämpärit ulos ja kastelin. Ovat siinä olleet tähän asti. Kukin ämpäri kasvaa sen sata versoa, ne ovat nyt suunnilleen metrisiä. Kaivoin pihan laidalle neljä kuoppaa ja nostin tiiviit yhtenäiset juuripaakut kuoppiin, ympärille maata ja katteeksi olkea. Toivon vain, että keväällä on jäljellä edes muutama, sillä tuo on minulla tallessa pidettävä laji. Isäni sai ensimmäiset mukulat joltain sotakaveriltaan 1980-luvulla, maa-artisokka kasvoi hänen kasvimaallaan rehevänä vuoteen 2005 asti, siis hänen kuolemaansa asti. Kun kasvini muuttivat tänne, se tapahtui vähän ennen kuin minä itse muutin, niin maa-artisokkien kanssa tuli joku moka ja ne kuolivat tai joku söi ne. Seuraavana kesänä löysin pihasta yhden kasvavan mukulan ja nämä kaikki ovat sen jälkeläisiä. Kaunis kasvi, mutta en ole oppinut käyttämään sitä ruuaksi isommassa määrin.

 

 

$€