Miten minä etäännytän ja kirjoitan tarinamuotoon?

 

Minulla on ollut kirjoittamani tekstit aina kahdessa kasassa: faktat ja fiktiot.

Faktat ovat muistelua oman elämäni varrelta, sitä en etäännytä, vaan haluan, että se on aivan niin kuin muistan tai on minun käsitykseni asiasta. Tarinamuotoon kyllä kirjoitan joitakin asioita niin, että kertoja on minä ja aikamuotona voi olla preesens. Mitä en voi näin totena kirjoittaa, se jää pois. Tämä ongelma tulee eteen useimmin silloin, kun asiaan liittyy muita ihmisiä, varsinkin perheen ulkopuolisia. En halua naapureitakaan etäännyttää, vaihtamalla heidän nimiään.

Nämä tekstit kirjoitan ensisijaisesti itselleni ja omalle sakille, mutta kirjoitan kuitenkin niin, että sitä pystyy outokin lukemaan ja pysyy selvillä henkilöistä. Ja asiat valitsen niin, että niitä saa lukea kuka vaan, vaikka pyrinkin olemaan rohkea kirjoittaessani.

Kunkin ajan yritän kuvata oikein ja mukaan voin laittaa uutisia. Haluan sitoa elämäni kiinni oikeaan aikakauteen ja  ympäristööni lähellä ja kaukana.

Päiväkirjoissani on paljon terapiatekstejä ja hätäisesti tehtyjä muistiinpanoja. En vielä tiedä miten niitä tulen käyttämään.

 

Nyt kirjoittajapiirissä tajusin, että nuo, joita pidän fiktiotekstinä, joita on satoja sivuja kirjoitettuna, ovat kaikki tavalla tai toisella etäännytettyä omaa elämääni. Jos omaelämänkerralliseen tekstin etäännyttää niin milloin se muuttuu fiktiiviseksi tekstiksi, jossa on mukana omaelämänkerrallista ainesta? Voiko harrastelijakirjoittaja ylipäätään kirjoittaa kaunokirjallista tekstiä, jossa ei ole omaelämänkerrallista ainesta joukossa?

Enkö olekaan kirjoittanut ollenkaan fiktiivistä tekstiä? No. Sillä ei ole mitään merkitystä. Ei kenenkään tarvitse tietää, että onko joku juttu fiktiivinen vai etäännytetty itse koettu.

 

$€