Kirjoittajapiirin harjoitus, josta tullee osa muistelukokoelmaani.

 

Puhe

Hyvät naiset ja herrat, rakkaat sukulaiset. Onnittelut sinulle veljeni, pikkuveljeni, täyttäessäsi tänään täydet 60 vuotta.

On todella hienoa, että olemme kaikki isä Kyöstin lapset tänään saapuvilla onnittelemassa Ristoa. Sääkin suosii juhlimista, sillä ilma on kuin morsian ja eilinen koiranilma on painunut mailleen.

Vaikka minä olen asunut vuosikymmeniä kaupungissa, haluan olla teidän maalaisten kanssa samalla aaltopituudella ja muistella tänään sukumme yhteistä historiaa. Kyllä kaupungissakin muistan, että oma koti kullan kallis, ja varsinkin tämä lapsuudenkotini, juuri tämä tupa, jossa olen opetellut puhumaan ja kävelemään. Täällä käyminen herättää aina muistot vuosien ja vuosikymmenten takaa. Kaupungissa sen sijaa pysyy paremmin ajan hermolla, mutta joutuu helposti kiireen oravanpyörään.

Nyt minun on ihan pakko kysyä itseltäni, että mitkä ovat sukumme historian todelliset kipukohdat. Nämä asiat ovat sellaisia, että ne on parasta pitää oman suvun tietona, eikä niitä kannata puhua muille. Minua kuitenkin kiinnostaa vanhat asiat, tai ehkä kiinnostaa on väärä sana, minua vaivaa se, että en tiedä kaikista asioista yksiselitteistä totuutta. Tämä kunniallinen sukumme on viljellyt ja varjellut tätä Pernon tilaa ainakin 1500-luvun alkupuolelta, todellisuudessa varmaan paljon kauemminkin. Meillä on syvät juuret tämän tilan peltoihin ja vahva vastuu tilan tulevaisuudesta.

Kaikkihan me tiedämme, että pappamme, tämän talon isäntä ennen isäämme, menehtyi metsään hakiessaan uusia hirsipuita riihen rakentamista varten. Kerrotaan, että hänen katoamiseensa liittyisi jotakin selittämätöntä. Kannattaa pysähtyä miettimään ennen kuin esittää kovin erikoisia väittämiä. Minun on annettu ymmärtää, että pappani sai kohtauksen, menehtyi ja pedot söivät ruumiin. Silloinhan tällä seudulla juoksenteli vielä susilaumoja. Henkilöt, jotka puhuvat muuta, luulevat avaavansa salaisen arkun, jonka sisältö olisi elämää suurempi, tällä he paljastavat vain, että ihmisen on ihmiselle susi, mutta eihän sille voi mitään, että meitä on moneksi. On tehty johtopäätöksiä, että pappa olisi niin sanotusti mennyt metsään, halunnut pois tästä elämästä, hukuttautunut lampeen tai hirttäytynyt puuhun. Mutta näissähän tapauksissa olisi ruumis löytynyt vedestä tai puusta. Niihin aikoihin metsissä kulki niin paljon väkeä, että ruumis olisi löytynyt. Miksi sitten pappamme olisi halunnut päättä päivänsä, hänhän eli silloin voimakkaimpia miehuusvuosiaan ja elämä ehtooseen oli vielä pitkä matka. Olisiko hänellä hyvin menestyvällä talon isännällä voinut olla joku syy olla epätoivoinen. Minä en usko sellaiseen mahdollisuuteen.

On myös esitetty sellaisia juoruja, että Kaaleppi olisi kulkenut metsän läpi Peräkylään ja siitä naapuripitäjään ja edelleen kauaksi. Mummu ei koskaan kieltänyt tätä vaihtoehtoa, vaan itkien sopersi, että Kaalepilla oli paljon rahaa mukanaan lähtiessään metsätöihin. Mummu ei koskaan kuitenkaan ilmaissut mitään syytä siihen, että miksi miehensä olisi jättänyt sukutilansa, vaimonsa ja lapsensa. Jos näin on käynyt, tähänkin on ollut joku syy. Tietysti onhan juoruilijat puhuneet, että Kaalepilla olisi ollut kylällä lapsi tai oikeastaan lapsia. Emmehän me voi kunniallisesta ihmisestä tuollaisia uskoa. Jos näin kuitenkin on, niin meillä on sukulaisia, joiden emme tiedä olevan sukulaisiamme.

Menneenä kesänä olin työmatkalla Etelä-Savossa, minähän joudun paljon ajamaan pitkin Suomenmaata. Poikkesin kahville paikkakunnalla, jonka nimeä en nyt mainitse. Se oli pieni kylän kuppila, jossa istui vanhoja miehiä kuluttamassa aikaansa, vähän ehkä ottivat kaljaakin. He olivat uteliaita ja juttelin heidän kanssaan. Kun kerroin, että mistä olen kotoisin, he puhuivat minulle kulkurista, joka asettui heidän kylässään asumaan jonkun leskivaimon pirttiin. Miehen nimi oli Kaaleppi. Muuta sukunimeä miehellä ollut kuin Kulkevainen. Mies alkoi käydä läheisessä talossa renkinä, elätti näin lesken lapsineen ja heille ajan myötä syntyneet lapset. Kirkkoherra olisi halunnut vihkiä tuon susiparin, mutta ei saanut koskaan selvyyttä Kaalepin oikeasta nimestä ja niin he jäivät vihkimättä. Herää kysymys, että onko isällämme kuitenkin ollut tuolla kylällä sisaruksia.  Minä en usko, että on ollut, mutta toisaalta en osaa keksiä asioita, joilla todistaisin tuon kahvilan miesten jutun valeeksi. Kuka muu Kaaleppi täältä suunnalta olisi voinut sinne ilmestyä. Täytyy tunnustaa, että tämä asia vaivaa minua. Ojasta allikkoon, meidän kannattaa pelata varman päälle ja uskoa, että Kaaleppi sai kohtauksen ja sudet söivät ruumiin. Se on pitkällä tähtäimellä meidän sukumme kannalta parempi versio.

Monesti pysähdyn miettimään uudempiakin asioita. Pappamme katoamisen jälkeen, hänen vanhapoika veljensä otti täällä isännyyden käsiinsä. En voi olla kysymättä, että oliko hänellä ja mummullamme suhde. Ainakaan lapsia heille ei syntynyt. Mutta asiani on tätimme Elvi, vai oliko Elviira hänen oikea nimensä. Kaikkihan tiedämme, että hän tuli neiti-ihmisenä raskaaksi. Mutta kaikki muu onkin sitten hämärän peitossa. Minulle on kerrottu, että mies, joka saattoi Elvin siihen tilaan, olisi mies, joka on nyt Kivikova Oy:n johtaja, siis Paavo Ruohonpää. En pysty mitenkään uskomaan, että tuo menestynyt liikemies tai yritysjohtaja olisi nuoruudessaan tehnyt sellaisen hairahduksen. Hän on kyllä kotoisin tuosta Mutajärjen takaa Peräkylän puolelta. Olin kuin puulla päähän lyöty, kun kuulin tuon väittämän. Tuossa Kivikova Oy:n koneet nytkin tekevät uutta pikatietä, mutta en voi mitenkään mennä tivaamaan sen firman johtajalta, että mitä hän on nuoruudessaan touhunnut. Mutta missä on Elvi. Hänet ajettiin täältä pois silloin juuri ennen talvisotaa. Mihin se lapsi joutui. Oliko mummussamme sellainen voima, että pystyi määräämään siveettömän tyttärensä täältä pois. Lähetettiinkö hänet kaupunkiin töihin vai jonnekin kauaksi taloon piiaksi. Miten suku on pystynyt vaikenemaan hänestä näin täydellisesti. Kaaleppihan oli jo silloin kadonnut, joten ei ollut isää tytärtään ojentamassa. Minusta tuntuu siltä, että ei ole helppoa poistaa yhtä lasta perheestä noin vain elävänä olemattomiin. Tuntuu, että mummulla on ollut kova sydän. Miehensä katoaminenko sen kovetti.

Mikään ei ole niin vaikeaa kuin ennustaminen, etenkin tulevaisuuden ennustaminen, mutta kuitenkin haluaisin katsoa myös eteenpäin tämän talon tulevaisuuteen. Sinulla Risto on kaksi komeaa poikaa. Pidä heidät oikealla tiellä ja kasvata heistä toisesta innokas isäntä tälle maatilalle, jota sukumme on viljellyt jo ainakin seitsemäntoista sukupolven ajan. Perinne vaatii sitä. Suku velvoittaa. Sanoin, että toisesta isäntä, siksi toisesta, että tämä talo ei enää kestä jakamista. Aikoinaan täällä Pernossa oli peltoa 120 hehtaaria, se oli paljon siihen aikaan. Se jaettiin Kyöstille ja Väinälle kummallekin 60 hehtaaria. Väinän osa on nyt naapurimme maata ja isämme osa jaettiin meille neljälle, kaksi sisarusta saivat rahaa tai ei mitään. Sinulla Risto on nyt 15 hehtaaria peltoa, se ei ole enää suurtila nykypäivänä. Jos se sinun jälkeesi jaetaan kahdelle pojalle tasan, he saavat enää seitsemän ja puoli hehtaaria. Sillä ei edes elä nykyään. Olen tyytyväinen, että isämme pelto jaettiin ja niin minäkin sain osani, mutta en tule koskaan myymään omaa osuuttani sinun pojillesi. Tuskin omat kaupungissa kasvaneet lapseni tulevat sitä koskaan viljelemään, mutta myyn sen jollekin muulle. Anteeksi vaan, mutta näin on asiat. Kehitys kehittyy maataloudessakin ja tiedän, että kukin taaplaa tyylillään, mutta teidän tyyliänne en ymmärrä, eikä minun tarvitse sitä ymmärtää. En ole päässyt perille siitä, että miten teillä laitetaan asiat tärkeysjärjestykseen. Tiedän, että meitä on opetettu, että niin ei sovi elää, että se mikä laulaen tulee, viheltäen menee, mutta olen sen verran monessa liemessä keitetty ja maailmaa nähnyt, että välillä ihastuttaa ja välillä vihastuttaa teidän toimintanne täällä syntymäkodissani. Jos tietoni ovat rajalliset Kaalepista ja Elviirasta, niin teistä kanssaeläjistäni taidan tietää vielä vähemmän. Enkä teidänkään ratkaisuitanne ymmärrä, mutta toivon hartaasti, että pojasta polvi paranee, aurinko paistaa risukasaankin ja elämä hymyilee teille. Väitän, että jokainen on oman onnensa seppä ja kukin keittää itse oman puuronsa ja sitä saa mitä tilaa. Jos ei tilaa mitään, ei paljon tapahdu.

Onnittelen sinua veljeni lämpimästi. Toivon, että me kaikki sisarukset olisimme kaikki useammin koolla yhdessä vaihtamassa ajatuksiamme. Siitä on aikaa vuosikymmeniä, kun olemme kaikki olleet koolla. Aina, kun on ollut sukujuhlat, on joku puuttunut syystä tai toisesta, on ollut oikea syy tai tekosyy. Jos nyt lupaamme kokoontua seuraavan kerran tänne Pernon isoon tupaan kolmen vuoden kuluttua juhlimaan siskomme Kirstin 70-vuotispäivää.

Onnea vielä kerran Ristolle ja suuri kiitos teille kaikille.

 

$€