Paluu normaaliin rauhaan ja hiljaisuuteen alkaa vähitellen.

Nyt pitää itse valmistautua talven tuloon, piha on jo, tai mitä on tekemättä se jää kevääseen, tai jos vielä tulee lämpimiä poutapäiviä niin voihan pihassa siivoilla. Siis itse varautua talveen, pitää järjestää pois kaikki kesävaatteet ja -jalkineet ja muut kesäjutut. Pestä, korjata, korjauttaa, varastoida tai laittaa rikkinäiset roskiin. Kirpparille meidän vaatteita ei mene, koska ne ovat niin huonoja ja rikkinäisiä sitten, kun eivät enää mahdu päälle. Tietysti toisaalta pitää miettiä, että mitä pitää hankkia, jotta elämä sujuu mukavasti talvisessa tuiskussa. Mun miehelle vaatekaapin sisällön läpikäyminen on vastenmielinen homma, mutta enhän mä voi päättää mikä vaate vielä sopii hänelle, minkä hän haluaa vielä korjauttaa mulla. Pitää pohtia tuohon hommaan keppiä ja porkkanaa.

Sanoin lastenlapsilleni, että nyt on laidunkaudenpäättäjäiset ja laitoin sekalaisen kirjavat kynttilät palamaan kynttiläkruunuun. Oli mikä oli, mutta nyt on vuodessa taitekohta. En yhtään ihmettele mennyttä aikaa, jolloin vuosi vaihtui näihin aikoihin, minulle se sopisi vallan mainiosti. Suomalaispakanallista kekriä vähän kavahdan, vaikka tunnen siinä isieni juuret. Ulkomaalainen halloween ei sovi mulle. Ruualla ei saa leikkiä, kurpitsasta ei tehdä lyhtyä, vaan keitto, piirakka tai muuta ruokaa. Sitten on vielä pyhäinpäivä tulossa. Menen kirkkoon kuuntelemaan kuolleiden luetteloa, äitini on sillä listalla. Jotenkin tuntuu, että äitin kuolemasta on jo ikuisuus, mutta siitä on vain vähän yli puoli vuotta. Monia ajatuksia liikkuu päässä, joskin suurin pyöritys on jo hiljentynyt. Tällaisella vanhalla ihmisellä on suru pääasiassa sitä, että suree oman kuoleman lähestymistä. Äiti eli vanhaksi, oli mua 33 vuotta vanhempi, ainakaan sitä enempää minulla ei ole aikaa. Se on selvä konkreettinen luku. Herättää ajatuksia. Haluanko elää sen ajan samaan tapaan kuin nyt elän vai voisinko muuttaa jotakin, haluaisinko vielä jotakin uutta ja erilaista. Sitähän en tiedä milloin kuolen, tänään vai 33 vuoden kuluttua.

Syksyn pimeys tuo esiin keskustelut kausivaloista, vilkkuvista, kirkkaista, värikkäistä, yhtä varmasti kuin kevät koiran kakasta. Täällä ei ole valoista ongelmaa, oli tai ei, kun ei näy naapureista, eikä naapureihin. Mä tykkään oikeista kynttilöistä, kyllä rauhallisista kausivaloistakin, mutta en tahdo jaksaa viritellä niitä. Lamppuja on palanut, pitää vaihtaa, etsiä se palanut. Muuntaja on kateissa. Jatkojohto on liian lyhyt. Ja kaikkea. Kai ennen joulua jotakin saadaan viritettyä valaisemaan. Niin se joulu. Se on muistoissani ongelmallinen juhla. Itse olen vuosien varrella lähestynyt sitä tyylejä vaihtaen. Joskus olen perehtynyt ja paneutunut, joskus pyrkinyt siirtämään valmistelut mahdollisimman myöhään ja pitää vähissä. Nyt yritän hillitä itseni ainakin käytännön järjestelyjen suhteen. Sen sijaan voisin kirjoitella ja taiteilla joulua. Nyt voisin unohtaa joulun kuukaudeksi kaikilta osin.

Kymmenvuotias kysyi minulta, että miten Hitler kuoli. Piti ihan googlettaa, mutta kyllä se varmaankin itsari oli. Sitten pohdinnassa oli ilokaasun käyttö autoissa. Taas piti opiskella ilokaasun kaava ja vaikutukset autossa. Ilokaasun viihdekäytöstä eivät puhuneet, en minäkään. Kun kirjoitin päiväkirjaa viisivuotias sanoi, että kannattaa kirjoittaa usein, koska juuri ennen kuolemaa ei ehdi kaikkea kirjoittaa. Totta. Sanoin vaan, että jos kirjoittaa oikein vanhaa päiväkirjaa, sitä sanotaan muistelmien kirjoittamiseksi. Mitä tässä olen nähnyt näitä kuolemaa tekeviä, tänä vuonnakin kolme sukulaista, niin kyllä heidän kirjoittamisensa on ollut kirjoitettuna jo vuosia ennen kuolemaa. Tietty voi kuolla yhtäkkiä yhteen kohtaukseenkin. Miniän mummolla oli kalakeitto muuten valmis, mutta tilliä vailla. Hän lähti hakemaan kasvimaaltaan tilliä ja sinne kuoli. Seisemän vuotias etsi netistä värityskuvia ja tulosti niitä enemmän kuin tarpeeksi koko sakille. Mun pitää käydä ostamassa itselleni uudet puuvärit, kulutus oli kovaa, teroittaminen aktiivista. Sellaisia lasten juttuja.

Keräsin kaikki legot ja muut lelut laatikoihin ja vein ulkovarastoon, sillä seuraavaksi meille tulee yökylään The Koira ja se pureskelee kaiken pikkutavaran. On se nyt jo yli vuoden vanha ja pikkasen rauhoittunut, mutta on itsellä leppoisammat olot kun ei tarvi kytätä mitä se natustelee. Likaantuneet pehmolelut annan sille voin vaikka käydä ostamassa kirpparilta lisää.

Tänään oli sellainen pään nollaus ja talveen lähdön päivä. Kannoin täältä ulos muutakin kuin vain leluja: tuoleja, patjoja ja kuolleita kasveja. Pesin koneellisen pyykkiä, sitä varmaan ilmestyy lisää, kunhan saadaan käytyä vaatteitamme läpi. Ja sitten klapeja sisään, Ilmatieteenlaitoksen mukaan tulossa raikkaita säitä. Mies pulttasi traktoritalliinsa tasakertaa ja kävi hakemassa Esikoiselta tellinkiaineita.

Ruoka

Aamulla kauralese-kaurapuuro

Päivällä kukkakaali-pekonikeitto, 2 siivua ruisleipää, voita, pala puolukkapiirakkaa, kulhon pohjalta viisi viimeistä hedelmäkarkkia.

Iltapäivällä 2 siivua ruisleipää, voita, saunapalvia

Illalla 2 siivua ruisleipää, voita, saunapalvia, tomaatti

Pelakuu katsoo pimeyteen.

$€