Kuinkas sitten kävikään? Nyt tuli kirjoitettua pätkä Poppyn elämästä. Se menee näin:

 

Hän oli jo kaukana. Mitä oli tapahtunut. Kukaan ei voinut tehdä mitään. Hän oli kadottanut itsensä. Hän halusi takaisin, mutta jokin hänessä pisti vastaan, jokin hänessä halusi pois todellisuudesta. Hän yritti vakuuttaa itselleen, että kaikki on hyvin, hänellä on asiat hyvin, sen sijaan muilla ihmisillä on paljon huonommin. Mutta jos hänen tilansa ei ollutkaan hyvä, parempi kuin muiden.

Miten hienoa onkaan, kun hän voi sanoa miten asiat ovat ja muut ovat tyytyväisiä ja pitävät häntä viisaana ja auttavaisena. Hän osaa ajatella toisten etua, varsinkin jos saa sillä aikaiseksi ihastelua. Hän on hyvä ihminen. Toisaalta jokin hänessä pelkää, että joku on eri mieltä ja siten aiheutuu erimielisyyttä ja kinaa. Riita on paha, siksi pitää olla aina yksimielisiä. Hän haluaisi olla hyvissä väleissä kaikkien kanssa. Hän pelkäsi tämän ystävyyden, auttamisen ja neuvomisen verkon repeävän jonakin päivänä.

Mikä on ystävän ja tuttavan ero. Millaista on todellinen, aito ja rehellinen ystävyys. Hän istui ja mietti, onko hänellä yhtään todellista ystävää. Tuttuja kyllä on. Hänestä tuntui, että hänen selkänsä takana pelataan peliä häntä vastaan, ne, jotka ovat olevinaan ystäviä eivät olekaan. Miksi ihmiset tekevät sellaista, hän ei voi hyväksyä sellaista, mutta ihmiset ovat niin pahoja.

Jos päästäisikin otteensa irti hyppäisi pois tästä ylös ja alas keinuvasta keinusta. Oliko tässä pakko istua, lentää ylös ja vaipua alas, silti koko ajan hymyillen ja näyttäen iloiselta ja pirteältä. Hän ei jaksa enää keinua, mutta hyppääminen pelottaa, voiko siinä satuttaa itsensä.

Miksi elämä on näin vaikeaa. Miksi hän ei saanut helpompaa tietä. Ne, joilla on mies ja lapsia, eivät tajua, että miten vaikeaa hänellä on. Ei ole miestä turvana, ei lämmintä kainaloa, johon voisi illalla käpertyä nukkumaan. Ei lapsia, joiden kehitystä voisi seurata, kunnes he saisivat lapsia ja hänestä tulisi mummu. Mutta kun on vaihdevuodet, eikä miestä. Onko se perhe-elämä sitten niin ihanaa ja onnellista. Lehdissä on otsikoita siitä, miten miehet hakkaavat ja tappavat vaimojaan ja miehillä on leipäveitsi milloin missäkin elimessä. Lapsia hakataan, hylätään ja huostaanotetaan. Huutoa, erimielisyyttä, kinaa, tappelua, itkua ja mustelmia sitä taitaa olla naimisissa olo, ellei se ole mykkäkoulua. Taitaa onnellinen kuherteleva liitto olla vain ihmisten petollista puhetta. Hänellä siis ovat kuitenkin asiat paremmin kuin muilla. Hän saa olla yksin rauhassa ei ole vaaraa, että tulisi riitaa oman perheen kanssa.

On niin hiljaista ja yksinäistä, että voi kuulla, kun muisti kuiskii lupauksia tunnonrauhasta. Se on palkka toisten ihmisten taakkojen kantamisesta, avuliaisuudesta ja hyvien elämänohjeiden jakamisesta muille.

Hän kääntyy takaisin kaikesta epäselvyydestä huolimatta, palaa toisten luo, jatkaa siitä mihin jäätiin. Ei ole muita vaihtoehtoja.

 

$€