Miksi toiset sanat jäävät mieleen vuosiksi tai vuosikymmeniksi, toiset unohtuu heti. Kai sellaiset sanat jäävät mieleen, jotka herättävät voimakkaita tunteita, kuten kaksi ja puoli vuotta sitten lääkäri sanoi minulle: sulla on joko ms-tauti, aivokasvain tai joku harvinainen hermosairaus. Kylläpä jäi mieleen vaihtoehdot. Onneksi ei tarvinnut itse valita!

Johtuu varmaankin mun pessimistisestä ja synkästä mielenlaadusta, että muistan vanhoista asioista enemmän ikäviä asioita kuin mukavia. Siksi nyt pitäisi etsiä kivoja ideoita ja muistella onnellisia hetkiä, sillä ei mun elämäni ulkopuolisen silmin ole ollut keskivertoa hankalampaa, vika on vain minussa itsessäni ja asenteissani.

Epätietoisuus elämässä on rasittavaa, siksi ne pikkusanat kyllä ja ei ovat niin tärkeitä. Joskus epätietoisuutta on pakko kestää, odottaa magneettikuvauksen tuloksia tai ilmatieteenlaitoksen ennustamaa myrskyä.

Ovatko ne sanat, jotka ovat minua syvästi loukanneet olleet ollenkaan totta. Silloin kun on kysymys mielipiteistä, ei mitään totuutta ole olemassa. Puolitoista vuotta jatkunut muistelu-terapia siskon kanssa on nyt loppu, mutta se opetti minulle, että tiedän todella vähän siitä mitä ympärilläni on tapahtunut ja tapahtuu nytkin, en tiedä edes siskoni elämän kuvioista ja nekin mistä olen tietänyt, on sisko kokenut aivan eri tavalla kuin minä luulin. Siis luulin, siinäpä sana.

Silloin kun puhutaan perheen ja suvun asioista ei mitään totuutta ole, mutta mitä useamman ihmisen näkemyksen tiedän sitä lähemmäksi totuutta niiden kokonaisuus menee, siellä saattaa olla ristiriitojakin, mutta pitää vain vaihtaa näkökulmaa. Mutta kun joidenkin ihmisten näkemys on täysin pimennossa, niin kokonaisuus kärsii, he eivät vaan kerro mitään siitä miten he ovat kokeneet ne samat suvun asiat .

Haittaako jotkut musertavaksi kokemani tapahtumat sitä etten pysty näkemään kaunista, kuulemaan hyviä sanoja enkä iloitsemaan. Olenko kiukkuinen niille, jotka ovat nujertaneet minua, enkö voi antaa anteeksi, enkö voi unohtaa, miksi vaan odotan, että kaikki tulee pengottua pohjia myöden, kun ei tule, olenhan sen juuri kokenut, kun sisko lopetti yhteisen muistelun, hän tuli pisteeseen, että olisi pitänyt ottaa mies mukaan muisteluun ja hän teki sen valinnan, että muistelu lopetettiin ja hän on edelleen miehensä kanssa kuin mitään ei olisi, pitävät paskan kulissin takana, se on heidän valintansa, pelkään että he eivät jaksa sitä leikkiä enää vuosia, aika näyttää ja minä seuraan sivusta mielenkiinnolla, koska mitään auttajan roolia minulla ei enää ole, hyvä niin, minusta alkoi jo tuntua, että olen hyvä auttamaan vaikka sisimmässäni olin kateellinen, kiero ja ajoin omia tarkoitusperiäni.

Nyt kartoitan suuntani ja ne ihmiset joiden kanssa yritän olla yhteydessä, mahdollisuuksia ei ole montaa. Yksi uusi mahdollisuus olisi tarjolla, mutta meillä ei henkilökemiat täysin kohdanneet kun tavattiin, hän kirjoittaa sen mikä on totta ja minulle ei ole mitään yhtä ainoaa totuutta, mutta hän onkin ammatiltaan totuuden kirjoittaja, siis toimittaja.

Sitten käsiksi seuraavaan haasteeseen ja ideaan!