Vuodesta 2011 lähtien itsenäisyyspäivän aatto on ollut minulle erilainen päivä ja se muisto nousee mieleen varmaan elämäni loppuun asti. Siitä päivästä muistan aika vähän, sillä vietin sen narkoosissa. Nukutus aamulla ja taju palasi joskus viiden maissa iltapäivällä. Itsenäisyyspäivänä pääsin teholta osastolle katsomaan linnanjuhlia, joita jaksoin katsoa sen verran, että katsottua tuli. Sellainen oli se päivä, kun multa kaivettiin aivolisäkkeen alueelta pois meningeooma. Olihan se iso juttu, mutta toisaalta siitä kuntouhuminen oli helpompaa, kuin jostakin leikkauksesta jossa on isoja haavoja vartalossa tai vaikka tekonivelleikkauksista, jossa kuntoutus on kovaa hommaa. Sen verran minulla venyi sekoittuneen aineenvaihdunnan tähden kotiin pääsy, että vasta tuomaanpäivänä pääsin kotiin. Matkalla poikettiin Pismaan ostamaan kinkku ja siitä kävelystä minulla meni jalat maitohapoille, joten sitä luokkaa oli kunto yli kahden viikon makailun jäljiltä ja ehkä se varsinainen paraneminenkin otti osanssa voimavaroista.

Silloin, kun keväällä 2011 tajusin, että mulla ei ole kaikki hyvin, silmälääkäri antoin mulle vaihtoehtoja: infarkti, aivokasvain, MS-tauti tai joku muu hermosairaus, niin olin aivan shokissa. Päättelin heti talonpoikaisjärjellä, että mulla on noista vaihtoehdoista aivokasvain, koska infarkti olisi ollut nopeampi vaihtoehto ja nuo hermosairaudet tuntuivat sellaisilta, että oireita olisi muuallakin kuin toisessa silmässä. Nyt juuri nousi asia taas mieleen, kun Vävykokelaan äidillä on joku hermosairaus, ei taida itsekään vielä tarkkaan tietää taudin nimeä. Minä opiskelin vertin lääketiedettä siltä pohjalta, että hänellä on aivokuoren rappeuma ja sain kirjainyhdistelmäksi CBGD. Se vaan sopisi siihen millainen hän on, kun katselee hänen eloaan ja oloaan ja yhdistää sen Tytön kertomaan muistin sekoiluun. Miksi hänellä on aivokuoren rappeuma ja minä pääsin yhdellä rankalla leikkauksella.

Ja infarkti! Sen sai kummitäti viisi viikkoa sitten. Me oltiin se sunnuntai Pojalla autotallia rakentamassa ja poikettiin matkalla kirkkoon, oltiin siis lähdetty kahdeksan aikaan kotoa. Kun tultiin kotiin illalla, mun mies katsoi hakulaitetta ja sanoi, että on ollut ensivastehälytys. Hän lähtee vain palohälytyksiin, mutta siihen laitteeseen tulee kaikki hälytykset. Mun mies ei sanonut mitään osoitteesta, vasta kun kuulin kummitädin kohtauksesta sukulaisilta, mun mies sanoi, että oli tietoinen osoitteesta. Aivan oikein, eihän ne laitteet ole juoruja varten. Kuulin serkultani, että kummitäti oli melkein kuollut. Hän oli saanut molemminpuoleisen keuhkoinfarktin ja kun ambulanssi oli ollut lähdossä, oli tullut sydänpysähdys, jota oli kestänyt niin kauan, että elvytyksen lopettamista oli jo harkittu, mutta sitten kuitenkin sydän alkoi taas lyödä. Serkku kehui hätäkeskuksen toimintaa, olivat laittaneet lääkäriambulanssin tulemaan, ja se oli ilmeisesti se seikka, jonka johdosta kummitäti on nyt hengissä ja kulkee kotonaan rollaattorilla vetäen toista jalkaa.

Elikäs, jos noista vaihtoehdoista oli pakko arpoa, niin minulla oli hyvä arpaonni, vaikka se alkuun tuntui järkyttävältä. Täällä sitä vaan kirjoitellaan juttuja ja kuulumisia ja mielipiteitä. Kyllä pitää olla kiitollinen ja onnellinen, vaikka juuri tämä päivä ei aurinkoa tarjonnutkaan. Toivottavasti tuleva yö ei anna kamaalaa myrskyä, sillä Tyttö ja Vävykokelas menee laivalle huvittelemaan.

 

SE