Aina on vähän vaikeeta näitten päivien kanssa. Halloweenia en juhli, koska näen sen vain tapana yrittää myydä kaupoissa mahdollisimman paljon turhaa tavaraa ja ruokaa. Sinne menee halloween koristeet viimeistään alkuviikolla roskiin, tuleepahan Pojalle töihin raaka-ainetta.

IMG-20191026-WA0000%20%282%29.jpg

Kuorma kurpitsoita lähti miniälle kaupunkiin. En kysynyt, että koversiko kammottavia kasvoja vai väänsikö piirakaksi. Kyl mulle muutama jäi. Jos vaikka tekisin ruokaa niistä.

Pyhäinpäiväkin on hankala. Tiedän ja olen kokenut, että se on silloin tärkeä, kun läheinen on hiljattain kuollut. Mutta älkää sanoko vainajia enkeleiksi, ei ihminen muutu enkeliksi, enkeli on enkeli ja ihminen on ihminen. Tänään tulee mieleen myös se, että kaikki kuolee joskus, ihan minä itsekin. Tämän päivän kunniaksi kirjoitin listan kouluajan tutuista, jotka ovat jo kuolleet, siinä on nyt 21 nimeä. Mitä nyt tiedän heidän kohtaloistaan, niin yhdeksän on kuollut päihteisiin, heistä kolme käytti viinan lisäksi huumeita. Kuusi on kuollut onnettomuuksissa, heistä puolet liikenneonnettomuuksissa. Yksi teki itsarin ja viidellä on ollut tauti, syöpä tai sydänkohtaus. Tänään loppupäiväksi riittää harrastusta, kun muistelen lisää edesmenneitä nuoruuden tuttujani.

Käytiin kirkossa, siellä luettiin vuoden aikana kuolleiden nimiä, pitkä oli lista, mutta siinä oli vain yksi, joka oli vanhempi kuin äitini.

Mutta se pyhäinpäivän toinen puoli on entistä hankalampi, All Saints’ Day. Kyllä tiedän, että toiset ihmiset elävät elämänsä lähempänä Jumalaa kuin toiset, mutta kenestä voidaan sanoa, että hän oli jo eläessään pyhä. Just, olen luterilainen, eikä minun siksi tarvitse edes ajatella tällaista asiaa.

Kekri on jotenkin lähellä sydäntäni, vaikka en muinaissuomalainen pakana olekaan. Mutta elän kovin kiinni vuodenajoissa ja syksyllä kun sato on kerätty ja luonto kääntyy talveen, loppuu minun vuoteni. Nyt pitää uinua talven pimeydessä muutama viikko ennen kuin voi alkaa ostamaan siemeniä uutta kesää varten ja suunnittelemaan kasveja. Silti mikään ei pysähdy, ei kasviharrastuskaan, nyt pitäisi kylvää väinönputket kylmäkäsittelyyn ja kantaa viimeiset yrtit verannalta kellariin.

Mun mies lähti heti messun jälkeen kyntämään Esikoisen peltoa, Esikoinen itse kaivelee salaojia. Minä sulattelen pannulla jäisiä sieniä, jos vaikka tekisin piirakan. Siinä on kuusilahokkaa, suppilovahveroita ja orakasta. Pellon yli kävellessäni näin siellä jalan. Joo siis vain yksi jalka apiloiden seassa. Mun biologiantuntemuksella se oli kauriin etujalka. Sorkan lähellä oli nahkaa ja karvoja, mutta ylempänä oli luu kalvettu näkyviin.

20191102_150725%20%283%29.jpg

Ja hyvää ruokahalua sitten, syödäänkö sienipiirakkaa vai sorkkaeläimen jalkaa samapa tuo.

 

SE