Tajunta virtaa, yhdestoista osa

Mihin muuhun voin luottaa kuin omiin muistoihini, ovatpa ne miten vanhoja tahansa. Tietysti eivät ne mitään valokuvia ole. Joskus käykin niin, että katsoessa vanhaa valokuvaa, pitää myöntää, että muisti petti. Jos muistikuvat eivät ole valokuvan veroisia, niin kyllä ne maalauksen veroisia ovat. Tässäpä on syy miksi kirjoitan päiväkirjaa, voin tarkistaa sieltä mitä olen kyseisenä hetkenä kirjoittanut. Toisaalta minua harmittaa suuresti, että minulla ei ole päiväkirjaa 1980-luvun kiireisiltä vuosilta, kun lapset olivat pieniä. Kuvia on, mutta vähän verrattuna nykypäivän kuvaamistahtiin lapsiperheissä. Nyt minulla olisikin kiire kirjoittaa ylös kaikki mitä muistan ja kysellä porukoilta heidän muistojaan. Miksi sitten pitää olla elämä kirjoitettuna ja katsella taakse päin. Sitä en tiedä.

Onhan niinkin, että ei ole mitään niin hyödytöntä kuin tehdä tehokkaasti sellaista, mitä ei pitäisi tehdä olenkaan. Onko kirjoittamisestani sitten mitään hyötyä. Kai minun pitäisi tietää jokaiseen tekemiseeni syy. Sillä kaikellahan on syynsä ja myöskin seurauksensa. Tietenkin sillä on myös merkitystä, että mitä teen ja miten sen teen. Onko kirjoittamiseni prosessi vain yksi iso kaaos, josta en saa mistään kohtaa kiinni. Se on iso sekainen möhkäle, joka pitäisi jakaa järkeviin osiin, ja minun pitäisi tietää kunkin osan tarkoitus ja paikka. Tietysti on tärkeää, että kirjoitan kaikki ajatuksen välähdykset muistiin, mutta milloin setvin sen muistilappujen määrän ja muistikirjojen kasan. Miksi pitää niin kauheasti kaikkea: kirjoittaa, laihduttaa, syödä terveellisesti, harjata hampaat, lenkkeillä ja kaikkea. Mutta kun mistään ei tule mitään valmista, ei täyty aaneloset, ei värähdä vaaka alemmalla lukemalle. Onko nyt koronamasennus vähentänyt kansasta hurjaa painostusta alkuvuoden laihduttamiseen. On tärkeämpää pysyä kotona terveenä kuin huhkia kuntosalilla koronaa. Vai miten se menee, en tiedä. Mitä tuolla pingottamisella saavuttaa, jonkun onnen vai.

Kai nyt pitäisi lopettaa turhan jauhaminen ja alkaa tekemään jotakin. Olis seitsemän paria anoppivainaan pojalleen kutomia villasukkia tuossa rikkinäisinä. Ne pitäisi parsia. Niin ja kai kaikesta huolimatta yritän kirjoittaa muistelua, nyt sitä pitää tehdä, en kuitenkaan kesällä kirjoita.

$€