Olenko minä miellyttäjä? Kysymys aiheuttaa minussa hyvin ristiriitaisia ajatuksia, koska toisaalta olen vastavirtaan menijä, teen asioita toisin kuin olisi kuulunut, mutta kai toisaalta minussa elää pieni miellyttäjä. Tai sitten on käynyt niin, että olin ennen rohkeampi. Ei, ei se niin voi olla! Vaikka nuorena olin hiljaa ja sivussa häveten, enkä kulkenut toisten nuorten mukana, niin silti yksikseni tein asioita joita toiset eivät tehneet. Kun toiset riehuivat tanssipaikoilla lauantai-iltaisin, minä olin seurakunnan nuortenillassa, sekin oli silloin kyllä vähän muotia, tai sitten olin yksin kotona ja maalasin maisematauluja. Nuortenilloissa en tuntenut itseäni ulkopuoliseksi, mutta en myöskään avautunut ystävyyteen kenenkään kanssa, kaikki tyypit oli kuitenkin samoja kuin koulussa, siellä kävi vain oppikoulua käyviä nuoria, ei juurikaan kansalaiskoululaisia. Silloin nuo sakit kulki täysin erillään toisistaan, ainakin täällä.

Jos yritän olla lähimmilleni kiltti, niin en kyllä nykyäänkään ole muille mielistelijä, kun minua ärsytetään, puran itseni täysin, teen sen kirjoittamalla ja nimimerkin varjossa. Enkä räjähtämisiäni kadu, olen saanut kyllä ääneni kuuluville. Ei noita tapauksia montaa ole, mutta kuitenkin. Siitä puuttuu vain se, että laittaisin oman nimeni alle.

Jos välillä tuntuu, että itseltä puuttuu haaveita ja suunnitelmia, niin on minulla niitä roppa kaupalla. Tällä hetkellä mun suurin haave on, että olisi aikaa ja rauhaa viedä loppuun muutama kesken oleva juttu, lähinnä selata ja lajitella loppuun nuo laatikot, joissa on vanhoja papereita, omia ja muiden.

Tyhjää kuoren alla?

Kuva ajalta, kun vielä ei ollut lunta.

$€