Peräkylän pojat

 

Oli pieni luokka Peräkylän koulussa. Kaikki poikia. Yksi meni peruskoulun jälkeen lukioon, tuli DI, konetekniikan. Vuosituhannen vaihteessa kävivät armeijan, pioneereja koko sakki.

Nyt Kallella on rakennustyömaa, iso halli, puolen millin budjetti.

Ville kaivaa 20 tonnin kaivurilla. Kalle runttaa dumpperilla kiviä metsään. Ville, nyt pitkä mies, istui aina peräpulpetissa puhumatta mitään. Kyllä hän puhua osasi muttei katsonut tarpeelliseksi vastailla opettajan kysymyksiin.

Kymmeniä kuutioita ja satoja kuutioita moreenia vaihtaa paikkaa. Ville erottelee kivet dumpperin lavalle ja kasaa hienomman aineksen korkeaksi vuoreksi tontin sivuun.

Siinä ajavat kuin 20 vuotta aikaisemminkin, silloin vain hiekkakasalla muovisilla, naapurusten pojat.

Tontille ajaa jo kolmannen kerran tänään täysi lasti, 60 tonnia, sepeliä. Autoa ajaa Juha, se, jota opettaja ei saanut olemaan hiljaa tunneilla, höpötys kävi koko ajan. Niin näyttää käyvän nytkin, puhuu hands friihinsä, tuolla korkeuksissa mahtavan auton hytissä. Kipata suhauttaa kuorman, vetää kasettilaatikon tyhjälle lavalle. Kalle työntää heti pyöräkuormaajan kauhan kasaan ja sepeli siirtyy oikeisiin paikkoihin. Ville tasoittaa ja tiivistää teloillaan.

Maantieltä kääntyy pihatielle kuljetusritilä, jossa on matala kuorma. Siinä tulee pitkiä liimapuupalkkeja Ylöjärveltä. Hytistä hyppää Timo hymyillen. Hän oli se poika, joka sai koko luokan nauramaan liiankin usein sanoillaan, vitseillään, eleillään tai toiminnallaan. Välillä oli niin hauskaa, ettei opetuksesta tullut mitään, mutta sehän olikin Timon tarkoitus. Kuuluu Kallen naurun purskahduksia, kun entiset luokkakaverit yhdessä avaavat massiivisia sidontaliinoja. Sitten Kalle vaihtaa näppärästi pyöräkuormaajan kauhan tilalle trukkipiikit. Hän saa pitkät palkit piikkien päälle tasapainoon. Tuuli keinuttaa niitä, mutta pysyvät kyydissä.

Nautakarja huutaa, se on heidän mielipiteensä, että pitäisi jo päästä ulos, koska aidantekotiimi on kilistellyt rautakangella jo aamusta asti. Aita on valmis, tarha on valmis. Kalle hyppää pihaton karsinaan, kolistelee veräjiä, paiskoo pitkiä raskaita karsina-aidanpätkiä ulos. Ovi aukeaa, naudat syöksyvät tarhaan. Villekin on laskeutunut alas kaivurin hytistä ja tullut paimentamaan karjaa, joka on päässyt keväällä ensimmäisen kerran ulos. Vasikat ovat varovaisia, ne eivät ole koskaan ennen käyneet ulkona, mutta kun emä kutsuu, pitää uskaltaa. Hups, pöö, aitalangassa onkin sähköä.

Pakettiauto pöristää tontille, tulee putkimies, Jani, se jolle pulpetissa istuminen oli tuskaa, mahdotonta. Kerran hän tökkäsi opettajaa kyynärpäällä kylkeen, avasi ikkunan ja pakeni koulun takana olleeseen tiheään kuusikkoon, saapui ennen iltaa metsien läpi kotiinsa kymmenen kilometrin päähän.

Kalle näyttää pädiltään rakennuksen piirustuksia. – Onnistuu, onnistuu, myhäilee Jani tyytyväisenä. – Pannaan tarvikkeet tilaukseen. Joo, tästä se lähtee. Tuleva tästä ja menevä tuosta. Just, hyvä.

Ja niin jatkui Peräkylän poikien päivä työn touhussa iltaan asti.

 

 

 

$€