10.4.

Kaksinkertaistan varhaisperunan viljelyn, laitoin 20 Siikliä multaan maitopurkkeihin. Viime keväänä oli vain 10 kpl. Siiklin siemenperunat on matalassa laatikossa eteisessä, siinä on pimeää, mutta idut on vielä pieniä muutamia millejä pitkiä. mistähän niille keksin sopivanlämpöisen ja valoisan paikan.

IMG_7336%20%282%29.jpg

IMG_7337.jpg

Päivän sää:

IMG_7335.jpg

11.4.

Kääk! Lukinliljoistakin on suurin osa mätiä. Ne saattaa olla kaikki. Onko nekin olleet liian kylmässä kellarin portaikossa. Mutta nyt tuntuisi, että sinisarjat ovat kunnossa. Näkee.

Siistein pieniä apostolinmiekkoja, niitä, jotka jaoin joskustässä tytön hylkäämästä isosta.

Käskystäni mun mies kantoi ison laakerin tuulikaapista kasvihuoneeseen, lämmittämätön. Kastelin laakerin kunnolla.

Mehut loppui.

Tyttärenpoika 3 vee, halusi ränkylän tulilatvan ja sai mukaansa.

Äitillä oli käynyt vieraita ja huonekasveja oli lähtenyt mukaan ihan hyvä määrä.

 

12.4.

Pyyhin mäntysuopavedellä isosta oleanterista kilpikirvoja pois. Ja niitä oli paljon, jäi tietysti vielä, mutta on niistä yli puolet nyt pois. Liotin sitä, oli vielä talvikuiva. Oleanteri oli tuulikaapissa, minnehän se nyt päätyy.

Tuulikaapissa sitruunamelissa ja ananassalvia ovat hyvässä kasvussa. Iso timjami on kuollut, vein pois, samoin pesuhuoneesta yhden kuolleen pelakuun.

Pengoin siemenlaatikkoa ja suunnittelin seuraavia kylvöjä. Tilanpuute!

Kyllä ne lukinliljan sipulit on kaikki mätiä. Vein koko ruukun pois.

Otin punalehtiset oxalikset tuvan kaapista ja kastelin.

IMG_7338.jpg

Vein neljä pisintä tomaatintainta päivällä kasvariin. Toivottavasti muistan hakea ne illalla sisälle.(muistin, ja heitin laakerin päälle harson, sillä ensi yöstä tulee ennusteen mukaan kylmä, -5. taitaa saada olla harso siinä perjantain aamupäivään asti, vaikka kai laakeri pikkukylmän kestää)

Kasvariin syyskesällä istuttamani pillisipulit kasvavat. Kastelin.

Istutin Potattomatti tomaatin varaspistokkaan multaan, siihen oli tullut jo vedessä juuret. Syksyllä kasvamaan laittamassani Pottatomatin varsataimessa on nyt toinenkin raakile.

Kellarissa on nyt vielä ruukuissaan iso mukulapinaatti, keltapeippi ja joku muu, saattaa olla mäkimeirami ja sitten on sangoissa mullan seassa maa-artisokkia, yhdestä katsoin ja siinä oli hyväkuntoisia.

Istutin vesilasista raidalliset rönsyliljan rönsytaimet kolmeen ruukkuun, oli jo komeat juuret.

Vein makkarista kaksi pelakuuta tuulikaappiin.

Suunnitelmia:

img105%20%282%29.jpg

 

 

 

$€