Kylläpä aika rientää, värikkäät lehdet on jo aikoja tippuneet maahan. Menneet pari viikkoa ovat olleet pilvisiä, sumuisia ja tihkuisia, satanut ei ole kunnolla, odotan vettä meidän kaivoon. Ei kaikki ole harmaata ainakaan meillä, koska vieressä on laaja apilanurmi vihreänä ja sen takana metsä, joka on myös vihreä, mutta eilen, kun pitkästä aikaa paistoi aurinko, hohtivat koivujen latvat violettia, niissä taitaa olla paljon urpuja, vaikka kukkivat menneenäkin kesänä paljon.

Minä tein eilen ensi kertaa Gelli-levyllä kokeiluita. Olen siis täydellinen aloittelija. Pitää katsoa opiksi netistä videoita, niitä kyllä on, ei ole puutetta. Nämä ovat nyt tällaisia, mutta tästä voi jatkaa, ovat minusta käypää meteriaalia, mitä sitten keksinkin jatkossa, otanko sakset vai pensselin vai uudelleen Gelli-levyn.

 

img009%20%282%29.jpg

img023%20%282%29.jpg

img019%20%282%29.jpg

img020%20%282%29.jpg

img024%20%282%29.jpg

img012%20%282%29.jpg

img021%20%282%29.jpg

img022%20%282%29.jpg

Ihan piristävää, kun on saanut aikaiseksi jotakin, mitä ei ole ennen tehnyt. Olen tässä kuussa puolipakottanut itseni jatkamaan hirtoriikin kirjoittamista. Se kertoo syntymäkodistani. Ongelma on vain siinä, että homma ei etene. Se juttu oli ollut puoli vuotta koskematta, enkä aluksi edes muistanut mihin jäin ja mitä piti seuraavaksi. Nyt ensin otin parikymmentä liuskaa pois, kun ne eivät jotenkin sopineet kokonaisuuteen, nyt pitäisi naputella vastaava määrä uutta tekstiä. Mutta kun muutamat aiheet, jotka haluan siihen, ovat vähän raskaita kirjoitettavia. Olen kirjoittanut mummoni minielämänkerran, nyt kun luin sen, itkin taas kerran, enkö koskaan pysty lukemaan itse kirjottamaani tekstiä itkemättä, ehkä en. Sellaista oli hänen elämänsä, kunnioitan häntä suuresti.

 

SE