Tajunta virtaa, seitsemäs osa

 

Mitä on pinnan alla. Mistä minä sen tietäisin. Jos tietäisin, saattaisin pelätä sitä. Mitä on oman kuoreni sisässä, naamioni takana, Onneksi muut eivät tiedä sitä.

Miten syvälle minuun muut voivat nähdä. Paljonko paljastan itsestäni, en sanoillani, vaan ilmeilläni, eleilläni ja olemuksellani.

Välimatka on samalla aikaa. Se aika mikä menee välimatkan kulkemiseen. Kulkemiseen tarvitaan energiaa, voimaa. Kaikki energian tuottaminen saastuttaa tätä Tellustamme, siis välimatka on paha asia tai sitten pitää hyväksyä etäisyys.

Hiljaisuus on meillä sunnuntai aamulla. Jos tyyni, ei kuulu edes tuulen humina puissa. Tänne ei silloin kantaudu autojen melu tieltä, ei traktorien pörinä pelloilta, ei metsäkoneiden pauke metsistä. Keväällä ei ole hiljaista, silloin konsertoivat linnut, siihen konserttiin ei ole koronarajoituksia.

Onko minun kohtaloni Jumalan tahto. Kaiken sen voin menettää, mitä olen saanut. Olenko saanut kaiken, vain olenko itse hommannut omistamani, vai onko sekin lahjaa, minulle on suotu tilaisuus sen hommaamiseen. Sanon hommaamiseen, sillä omistan paljon muutakin kuin sen mitä olen ansainnut työtä tekemällä, minulla on fyysisen omaisuuden lisäksi, läheiseni ja muistoni. Voiko elämässä oikeastaan onnistua itse hankkimaan mitään, kaikkeen tarvitaan lahjaa. Mutta olenko käyttänyt kaikki minulle annetut mahdollisuudet ja resurssit, olenko edes huomannut niiden olemassaoloa keskittyessäni vain itseeni.

Minun pitää pyytää Jumalalta anteeksi syntejäni ja sitten saan uskoa ne anteeksi annetuiksi. Mutta pitääkö minun antaa toisille anteeksi, vaikka he eivät edes pyydä anteeksi. Miksi eivät pyydä. Ehkä siksi, että he eivät tiedä, että olisi jotakin anteeksi pyydettävää. Olen loukkaantunut heidän puheistaan, mutta eivät he sitä tiedä, että niin kävi. Mistä he sen tietäisivät. Minun pitää antaa heille anteeksi ihan vain itseni takia, niin on minulle helpompi. Parempi, että en kerro heille mitään, näin pääsemme kaikki helpommalla. Mikä minä olen toisia tuomitsemaan, jos nyt sen verran osaisin ottaa Jeesuksesta esimerkkiä – mene, en minäkään sinua tuomitse.

Kaikki mitä teen, ilmentää jotakin mikä on minussa. Sisimpäni ja tekoni ovat sopusoinnussa, kun taas puheitteni ja kirjoitusteni tarkoitusta voin säätää tilanteen mukaan.

Miten onnistun kääntämään suunnan pois omasta itsestäni. Olenko vapautunut tarpeesta elää laumassa, samaan tapaan kuin muut lauman jäsenet, niin kuin kaikkien kuuluu. Olenko oman tieni kulkija, joka katselee vain omaa itseään. Enkö välitä muista, enkö huomaa heitä. Entä jos joku tekee itsensä varsin huomatuksi, onnistuu kiipeämään kunniaan. Kyllä sen huomaan ja se ärsyttää minua suuresti. Olemalla hänelle kateellinen paljastan oman itserakkauteni. Minulla on herkkä mieli, mutta kova sydän. Minussa käydään itseihailun ja itseinhon taistelua. Kumpi sitten kolloinkin voittaa.

Minulla pitää olla välit läheisiini kunnossa, jotta voin luoda ystävyyssuhteita lähimmäisiini.

Olenko uskollinen itselleni, entä johdonmukainen, entä kärsivällinen.

Ihminen, jolla on suuri itsekuri, velvollisuudentunto, kunnianhimo ja pätevyys, voi olla naamionsa takana varsin henkisesti loppu, väsynyt. Olenko huomannut sen.

Kaikkeen on syynsä, alakulooni, epätietoisuuteeni, levottomuuteeni, katkeruuteeni. Istun ja mietin syitä kaikkeen. Osan tiedän, osan ymmärrän, osa on täysin käsittämätöntä. Ymmärtävätkö muut toimintani ja sanojeni syyt. Vaivautuvatko he edes miettimään sitä.

 

 

 

$€