Nyt on syksy. Monestakin eri asiasta sen voi havaita, mutta tänään tapahtui se oleellisin: avasin muisteluitteni asiakirjan ja selasin sitä. Toisaalta on kova into jatkaa siitä mihin jäin keväällä, mutta toisaalta vähän kyllästyttää se sama teksti. Pääsen siitä eroon vain kirjoittamalla sen valmiiksi. Ei siinä asiakirjassa mitään vikaa ole, mutta pieniä kivoja tekstejä on kateissa missä lie päiväkirjoissa tai niin nimettyinä, että en onnistu löytämään niitä. Nyt minun pitää päättä, että mitä kaikkia käyn ensin läpi ja kerään yhteen, ja missä vaiheessa päätän lopettaa keräilyn ja kirjoitan aukkopaikat täyteen mitä satun muistamaan, vaikka olisikin sellainen tunne, että siitä asiasta on jo jossakin valmista tekstiä. Tietysti haluan käydä edelleen läpi joitakin tallessa olevia materiaaleja: tekstejä, sukulaisten kirjoittamia kirjoja, valokuvia, muistoesineitä ja muistikirjojani. Enköhän tästä vähitellen pääse vauhtiin.  Ja vielä on paljon muutakin tekemistä: Menen vielä Esikoiselle hommiin pitää paalata rehua ja purkaa laitumien aitoja, ehkä muutakin. Kotona kasvihuoneessa on vielä paljon kasveja, vihreitä tomaatteja riippuu tertuissaan, ananaskirsikka kasvaa vihreänä, munakoisoja on keräämättä ja paljon muuta. Pihassa voi ja pitää tehdä vielä monen moista hommaa. Nyt pitää alkaa päivittäin veryttelemään kirjoittamista, vaikka vaan tällaista kappaleetonta tajunnanvirtaa, kyllä siitä sitten vähitellen päivien lyhentyessä muodostuu muutakin muisteluita tai muuta proosaa, ei runoja, niitä ei kehity millään keinolla, vai tulisiko, sellaista proosarunoa, riimit ja soinnut on minulta kyllä kateissa. Jospa nyt on avattu montakin lukkoa. Viimeisen kolme viikkoa tässä on ollut joku lukko kiinni, liekö sitten ollut niska niin jumissa, ettei päässä ole päässyt liikkumaan mitään. Yritin lukea Annikki Sankarin kirjaa, mutta en kyennyt, kun runsas sata vuotta sitten torpan pariskunta puhuivat toisilleen kirjakieltä. Meni fiilis pilalle, kun muistan, että miten mummoni puhui 1960-luvulla, siitä oli kirjakieli kaukana. Kai kaikkialla puhuttiin silloin murretta, paitsi Hämeen sydämessä, josta oli toinen mummoni kotoisin, häntä vaan en ole koskaan tavannut.

Tuuli paukuttaa kattoa ja sadepisarat hakkaavat ikkunaan. Paistoin herkkutatin ja kuusilahokkaa. Se herkkutatti oli tosi hyvä. Ripustin pyykit ensimmäisen kerran tänä syksynä keittiöön kuivumaan. Viime kerralla olivat vielä sisäsaunassa, mutta nyt siellä on niin kylmä, että kuivumiseen menee liian kauan. Sisäsauna on kylmä, koska saunomme pihasaunassa, eikä täällä ole mitään lämmitystä päällä, vain klapeja uuniin, takkaan ja hellaan, mutta eivät ne tuota elintasosiiven saunaa lämmitä ollenkaan. Siellä saattaa olla mun paprikoilla ja chileilläkin liian viileä, on siellä varkaankin lämpimämpi kuin kasvihuoneessa nyt, kun kylmä tuuli tunkee sinne raoista sisään, eikä siellä ole mitään lämmitystä. Miten sitä nyt osaa kääntää itsensä syys asentoon, pitää hyväksyä se, että illat pimenevät ja päivät kylmenevät. Kynttilään voi sytyttää tulen. Niin ne lukot, jospa pään lukko olisi nyt auki ja seuraavaksi saisin auki kirjoittamisen lukon, niin sitten voisin rauhassa keskittyä avaamaan taiteilun lukkoa ja värien maailmaa. Mulla on haaveita, nyt on haaveita talven suhteen, ja pitää myöntää, että on jo keväänkin suhteen, muutakin kuin ostettuna kasa siemeniä.

$€